Arvio: Kun tehdään black metalia, karheus kannattaa – White Baronessin ensiaskeleet eivät haparoi

Vaikka War Chariots -debyytillä kaikki kiiltelee uutuuttaan, White Baronessin musiikissa kuuluvat vankka tausta ja riuska tekemisen meininki.

White Baroness War Chariots Primitive Reaction
Arvosana 4/5 tähteä
Arvio julkaistu Soundissa 10/2025.

White Baroness on muun muassa Morgalista tuttujen muusikoiden uunituore bändi ja War Chariots kokoonpanon debyyttialbumi. Vaikka kaikki kiiltelee uutuuttaan, musiikissa kuuluvat vankka tausta ja riuska tekemisen meininki, eikä ensiaske­leiden haparoinnista ole tietoa­kaan.

Tahti on rivakka alusta loppuun – jopa siinä määrin, että johon­kin väliin kaipaisi ehkä pientä suvantovaihetta, että ehtisi vähän hengittää. Onhan maailmalla jo nojailijoita ja huokailijoita, mutta pieni tempovaihtelu saattaisi tehdä paahdosta vielä nautitta­vampaa.

Laulaja Magister Salax D’Volta osuu miellyttävän raa’alla tyylillään juuri meikäläisen makuhermoon. Kun tehdään black metalia, turhat tekniset kikkailut ja äänihuulten hunajahoidot voi puolestani heit­tää jontkaan ja antaa palaa tuutin täydeltä.

Levyn musiikki on muutenkin positiivisella tavalla orgaanista, eikä jokaista iskua ja sointua ole hinkattu matemaattiset laskelmat kourassa täydellisen nuhteetto­miksi. Karheus se on joka näissä hommissa kannattaa.

Normaalisti nautin mustan me­tallini hieman hidastempoisempa­na, mutta tässä on tiukka poikkeus sääntöön. Jää varmasti soittoon arvion jälkeenkin.

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi