CANS: Beyond The Gates

Joacim Cans on tullut tutuksi HammerFallin keulahahmona. Yhtyeen nokkamiehen loikat soolopuolelle herättävät aina epäilyksiä: pääbändin kanssa menee huonosti, kun täytyy alkaa toimia omillaan. Samanlainen ajatus hiipi mieleen Joaciminkin alkaessa työstää soololevyään, mutta kiekon kuultua voi huokaista helpotuksesta.

HammerFall on voimametallin vankkumatonta ilotulitusta ja Joacim on sillä saralla osoittanut sävellyskynänsä olevan terässä. Cansia voi pitää täysiverisenä ammattilaisena sikäli, että mies kykenee asennoitumaan puhtaasti pääbändinsä tyylisuunnan vaatimuksiin ja toteuttamaan itseään. Ilmeisesti jotain on kuitenkin jäänyt hampaan koloon ja mieli on pitänyt saada puhtaaksi siellä pyörivistä sellaisista sävelmistä, jotka eivät HammerFallille olisi sopineet.

HammerFall on tullut tutuksi voimametallin häpeilemättömän kliseisestä voittokulusta, mutta Cansin omat soolokappaleet ovat selvästi erilaisilla linjoilla. Cansilla on "aikuismaisempi" lähestymistapa musiikkiin ja tempot eivät ole lainkaan samanlaista ylinopeuden rajamailla kaahausta kuin miehen pääyhtyeellä. Kaiken lisäksi Cans osoittaa, että HammerFalliin tähdätyt syytökset kliseiden toistosta ovat sikäli turhia, että ainakin laulajalta syntyy myös oman näköistä materiaalia.

Cansin soololevyllä on runsaasti kiinnostavia piirteitä. Mies osaa hyödyntää rakentavalla tavalla melodioita ja vaikka riffitehtailu ei hänen soololevyllään olekaan avainasemassa, niidenkin merkityksellisyys kumpuaa uusiin ulottuvuuksiin. Levyn päättävä balladi Forever Ends on loistava esimerkki siitä, miten Cans saa rakennetuksi pienistä aineksista valtavan rikkaan ja tunnelmaltaan antoisan sävelmän.

Joacim Cansin levyllä on paljon hyvää, mutta mestariteokseksi siitä ei ole. Joukkoon mahtuu lähes täytemateriaalia, mutta huippuhetket, esimerkiksi Red Lightin kertosäe, ovat ehdottomia kruunuja.