Turkulainen vanhan koulun räkäpunkia ja energisintä hellakopterirokkia sotkeva nelikko osaa asiansa. Biisit pärähtävät käyntiin äkäisesti, kertsien hoilotukset ovat koukuttavia ja bändin rupinen paahtosoundi pysyy tiukkana läpi lyhykäisen levyn. Melodisuutta ei kartella laulussa eikä kitaroinnissa, vaikka sanat syljetään ja kieliä piiskataan. Käsillä on innoittunut ensialbumi.
Perinnetietoinen punkrokuilu pysyy karsinassaan kuitenkin niin tiukasti, että yhdentoista sinänsä hienon rallin aikana alkaa kaivata yllätyksiä. Lisää omapäistä arvaamattomuutta tai laajempaa vaikutepohjaa. Nyt Dwyers paljastaa kaikki korttinsa jo alkukierroksilla, ja levy jättää jokseenkin yksitotisen jälkimaun.
Yhtä kaikki, kyllä maailmaan lisää perinnepunkia mahtuu, ja sitä Gas Station Masturbation tarjoilee vakuuttavasti. Ehkä se kaikista omin ääni löytyy jo bändin kakkoslevyllä. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa tutkimuksia.