Helio Sequence on onnistunut pysymään varsin näkymättömänä ja tuntemattomana yhtyeenä, vaikka käsillä on jo yhtyeen viides pitkäsoitto ja kolmas maineikkaalle Sub Popille. On sääli, että laulaja-kitaristi Brandon Summersin ja rumpali-kosketinsoittaja Benjamin Weikelin muodostaman duon musiikin laatu on laskenut kuin lehmän häntä kulttilafkan suojissa. Onnistumisen pakkoko muusikoita vaivaa?
Helio Sequencen luovuus oli huipussaan vuoden 2001 Young Effectuals -levyllä, jolla psykedeeliset ambient- ja shoegaze-tekstuurit ja puskevat konebiitit nivoutuivat yhteen tuoreelta ja kiehtovalla tavalla. Hetken ajan tuntui, että ajan paras brittityylinen musiikki oli peräisin portlandilaisesta makuuhuoneesta.
Negotiationsilla duo kalastelee kuulijoita huomattavasti helpommin omaksuttavilla maneereillla ja musiikki on lähempänä amerikkalaista lauluntekijäperinnettä kuin koskaan aiemmin. On ikävä todeta, että koukut ja satimet ovat harmillisen tylsiä ja harvasta biisistä välittyy, että niiden säveltäjä on ollut oikeasti innoittunut. Keskinkertaisia
ideoita paisutellaan ja kerrostetaan kyllästymiseen asti, ja mielen valtaa sama viheliäisyyden tunne kuin U2:n tai Coldplayn uuvuttavimpien hetkien parissa.
Summer ja Weikel ovat onnistuneet häivyttämään musiikista jotain todella olennaista: leikkisän ja kokeilunhaluisen luonteen. Negotiations on hajutonta vaatekauppamusiikkia.