Jokainen Buzzcocksin ja Ramonesin jälkeinen sukupolvi tarvitsee oman punkpop-Virgilinsä, joka johdattaa erämaassa harhailevat pillifarkut asian ytimeen, ohi helvetin eri tasoja kansoittavien bändien, kuten esimerkiksi Blink-182 ja Sum41. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen punk-Virgil on Jay Reatard. Korostuskin on vähän mockney – kuin Billie Joe Armstrongilla alkuaikojen Green Day -levyillä.
Jos Matador Singles ‘08 on tuttu levy, ei Watch Me Fail heitä eteen kovin järkyttäviä yllätyksiä, mutta levyt eivät missään nimessä ole samanlaisia. Kynänjälki on ensimmäisistä tahdeista lähtien täysin tunnistettava ja täyosumia riittää: It Ain’t Gonna Save Me, Man Of Steel, Nothing Now ja Can’t Do It Anymore.
Reatardin uusin levy on aikaisempia teoksia sisäsiistimpi soundillisesti. Siitä on havaittavissa pientä pyrkimystä löytää tie ulos punksokkelosta tai ainakin paikka, jossa muutkin vaikutteet ovat sallitumpia. Kyseessä ei ole takinkääntö vaan taiteilijan yritys laajentaa palettiaan kieltämättä menneisyyttään. Se on usein hankalaa, mutta Reatard onnistuu mallikkaasti.