Eklektro-uudissanan lanseerannut tamperelainen Kompleksi on vihdoin saanut ulos ensimmäisen täyspitkän levyn. Kaksikosta varsinkin pHinn on ollut hahmo suomalaisen elektronisen musiikin kentässä niin pitkään kuin minä olen täällä asunut ja musiikkia tehnyt. En ollut ennen tätä levyä juurikaan tutustunut sähköpostilistoilla ajoittain mainostettuihin mp3-julkaisuihin, syystä tai toisesta. Laiskuudella oli varmasti osuutta asiaan.
Olin siis erittäin utelias tämän levyn sisällön suhteen. Mitään odotuksia minulla ei ollut. Tästä huolimatta levy oli todella positiivinen yllätys.
Kompleksilla on täysin oma, klassisista palasista kasattu soundinsa. Koneita ja lievästi sanottuna omalaatuista laulua yhdistelevä levy on ilmiselvä pienen piirin klassikko. Arkajalkojen kannattaa aloittaa vinyylin b-puolelta, joka on a-puolta melodisempi ja helpommin lähestyttävä. Moscow 1980 -biisin luulisi kolahtavan kaikille Aavikko-faneille, vaikka ei heiltä varsinaisesti kuulostakaan. Pienen akklimointijakson jälkeen voi sitten uskaltautua synkemmälle ja syntisemmälle puolelle.
Levyä voi purkaa palasiksi hamaan iäisyyteen, mutta merkittävintä on se, että tätä kuunnellessa tulee hyvä olo. On hienoa kuunnella, kun joku on löytänyt oman juttunsa.