Helsingin Käpylästä vääntyy puoleemme nuori, peräti 11-henkinen orkesteri, jonka tapaisia soittokuntia tullaan pian kuulemaan ehkä liikaakin. Kyse on uudesta sukupolvesta, jolle Jätkäjätkien, Puppa J:n, Jukka Pojan ja Elokuun meininki on kolissut lujaa. Kuuluu siellä seassa selvästi Pelle Miljoonankin vaikutus.
Kuningasideassa on paljon hyvää. Soitto ja puhelaulu svengaavat, niissä on kieltämättä energiaa. Kulutus- sekä kilpailuyhteiskunnan vastainen lempeästi lähimmäistä rakastava hippijulistus vaikuttaa vilpittömältä ja tulee edelleen tarpeeseen, kun turbokapitalismi on tekemässä meistä kaikista kipeitä ja sekopäisiä, hyvin monista köyhiäkin.
Yhtyeen huonompi puoli – ainakin vielä näin debyyttialbumilla – on se klassinen nuorten bändien tauti. Vaikutteet kuuluvat joka nurkassa aivan suoraan läpi. Oikeasti oma kierre ei ole vielä löytynyt. Pahimmillaan railakas haitarin, melodikan ja torvien silaama ryhmä kuulostaa siltä kuin Jätkäjätkät olisi vaihtanut Asan Lauri Tähkään. Pelottava ajatus, mutta sen kaupallista potentiaalia ei ikävä kyllä voi tyystin kiistää. Haluan kuitenkin uskoa Kuningasidean hippiyden voittavan ja tuottavan tulevaisuudessa populistisuuden sijaan vähän vähemmän ilmeisiä iskusävelmiä.