Vuonna 2010 perustettu Apex Manor avasi The Broken Westissa vaikuttaneelle Ross Flournoylle uuden tien. Mies kuitenkaan tuskin arvasi, mihin se kuljettaisi. The Year Of Magical Drinking -debyytin (2011) jälkinäytös esitettiin alkoholistiparantolassa, ja levy sai odottaa seuraajaansa kahdeksan vuotta. Vasta nyt, raitistuneena ja isäsuhteensa päivittäneenä, Flournoy on valmis kantamaan laulujensa painon.
Taustatarinaa vasten Heartbreak Cityn karhea ilmiasu ja alakuloiset teemat on helppo tulkita menneisyyden mittailuksi. Levy kuulostaa kuitenkin myös helpottuneelta. Se tarjoaa kaikista paineista oksitun katsauksen Dinosaur Jr.:n määrittämään estetiikkaan, jota Flournoy kirjoo Teenage Fanclubia ja The War On Drugsia syleilevillä sävyillä. Tulkintojen antaumuksellisuudesta aistii, että taiteilija on koko ajan kiinni itselleen tärkeissä asioissa.
Levyn olennaisin anti muodostuukin Flournoyn ja hänen esittämänsä musiikin välisestä symbioosista. Lämmin yleistunnelma peittää tehokkaasti alleen sävellysten tietoisenkin arkisuuden ja kasvattaa Heartbreak Cityn osiaan suuremmaksi levyksi. Kysymykset laulujen omaperäisyydestä tai oivaltavuudesta muuttuvat toisarvoisiksi sillä hetkellä kun rivien väleistä kajastava onni sytyttää myötätuntoisen yövalon sydänsärkyisen kaupungin ylle.