Jane Weaverin varhaisista shoegaze-juurista (Kill Laura, Misty Dixon) on versonut tällä vuosituhannella kymmenen albumin verran folkin ja psykedelian väreissä soivaa soolotuotantoa vintagesyntetisaattoreilla säestettynä.
Flock on huolella mallinnettu, joskin riskitön nostalgiatrippi. Jo avauskappaleessa Heartlow jokainen palanen on oikealla paikallaan humisevan kevytpsykedelian ja jangle-kitaroiden muodossa. Konsepti venyy Revolution Of Super Visionsin elektrofunkilla ja päätöskappale Solarised on jo tyylipuhdas filter house -tamppaus. Tanssittavuus pukee levyä, vaikka välillä mielessä käy, että brittikollegoista jo Goldfrapp teki glam-humpasta ja nakuttavan rytmiasetuksen päälle eteerisesti lausumisesta tavaramerkin, joka on kärsinyt inflaatiota sitten 2000-luvun alun.
Suurimman osan ajasta se kuuluisa mukavuusalue on Weaverin musiikissa vahvana. Esittihän jähmettyneen nostalgian mestari Stereolabkin vuodesta toiseen omaa ohjelmallista versiotaan mukavuuden huipentumasta – loungemusiikista. Myös Weaver maalaa onnistuneesti jonkinlaista ajatonta eurooppalaista retromaisemaa.
Se on eskapismia, jossa mikään ei palaudu tähän päivään.
