Muusikkoseireeni kietoo pauloihinsa – Jane Weaver huokailee hypnoottisesti ilman turhaa kikkailua

Arvio julkaistu Soundissa 6/2017.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

Jane Weaver
Modern Kosmology
Fire

Ihastumisen tunnetta ei voita oikein mikään. Jokin iskee, etkä ole varma mikä. Tuleeko tästä ikuista rakkautta vai yhden kesän juttu? Ihan sama. Nyt tämä tuntuu oikealta, meidät on varmasti luotu toisillemme. Haluan uskoa, että Jane Weaverin Modern Kosmology -albumi on lähetty taivaasta iloksemme. Ihastuttava sukellus psykedeelisen popin, ur-konemusiikin ja runollisen primitivismin syövereihin ei ole materialisoitunut ilman ennakkovaroitusta.

Jane Weaverin kuiskauksessa on käsittämätön voima.

Kaikki todistusaineisto viittaa siihen, että Weaver on kulkenut päättäväisesti kohti tätä levyä jo pitkään. Usvafolk, elektronisen rytmimusiikin alkuhämärä, toistoon ja hypnoosiin perustuva rock ja popin naivistinen melodiakäsitys ovat vuosikausia risteilleet liverpoolilaissyntyisen muusikkoseireenin levyillä. Nyt palaset loksahtavat paikoilleen ja alkaa todella tapahtua. Helposti tunnistettavat ja periaatteessa tuiki tutut vaikutteet iskevät osaavissa käsissä kipinää ja sytyttävät liekin. Kysymyshän on siitä, mitä nykytaiteilija tekee kun historia ojentaa pallon käteen. Tyytyykö hän pompottelemaan paikoillaan vai pistääkö oikean pelin käyntiin? Esimerkiksi Tame Impalan tavoin Jane Weaver kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Hän ottaa ideat kainaloonsa ja juoksee niin kovaa kuin sielu sietää.

Saksalaistyyliset rytmipulputukset soljuvat helmeilevän raikkaina ja rumpujen askeettiset kuviot muodostavat täydellisen kehikon Janen ihastuttavalle huokailulaululle. Krautrockin ja sähköistetyn keijukaisestetiikan risteytys on muodostettu tyylillä mutta ilman turhaa tyylittelyä ja happea syövää kikkailua. Kaiken keskiössä on artistin ääni, ei tuotannolliset tykötarpeet. Jane Weaverin lauluntekijä- ja tulkitsijapersoona ratkaisee pelin, kuten oikealla poplevyllä pitääkin. Näennäisen ilmeetön mutta tarkemmassa kuuntelussa sävyjä tulviva ääni mesmeroi, viettelee ja johdattaa kuulijaa syvemmälle hellän surumielisyyden maailmaan. Ääni antaa merkityksen ja kertoo olennaisen. Weaverin laulussa ja laulumelodioissa elää myös hänen musiikkinsa folk taajuus. Huokoisella ja inhimillisesti hengittävällä soinnilla esiin piirretyt sävelkulut eivät ehkä sisällä ämpärikaupalla variaatioita mutta niissä on loitsumaista taikaa, joka pakottaa kuuntelemaan. Jane Weaverin kuiskauksessa on käsittämätön voima. Haluaisin leijailla hänen musiikissaan ikuisesti.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa