Uutta Arcade Fire -albumia ei ole näköpiirissä, mutta yhtyeen kosketinsoittaja ja multi-instrumentalisti William Butler on julkaissut jo kolmannen soololevynsä. Policyn (2015) ja livenä taltioidun Friday Nightin (2016) jälkeen Generations vaikuttaa Butlerin ensimmäiseltä vakavalta yritykseltä tehdä useampaakin kuuntelua kestäviä lauluja.
Brooklyniläisen kotitalonsa kellarissa bändin kanssa äänitetty Generations on ymmärrettävän syntsavoittoista rytmimusiikkia, jolla Butler tähtää pikemminkin vanhakantaiseen kuin moderniin sointiin. Laulunsa osalta Scissor Sistersin Jake Shearsin kaltaista falsettiakin väläyttävä Butler vakuuttaa Outta Herellä saaneensa tarpeekseen sydänsuruista, ajan haaskauksesta ja edeltäneistä sukupolvista.
Kättentaputusten ja taustalaulajien kanssa käytävän vuoropuhelun myötä lievästi gospelisen Surrenderin reippaus kätkee alleen Generationsin vakavimman puolen. Not Gonna Die ja Fine ottavat kantaa Yhdysvaltojen väkivaltaistuneeseen nykytilaan ja jälkimmäinen erityisesti siihen sukupolvien osin häpeälliseenkin ketjuun, jonka osaksi Butler itsensä tunnistaa. Pitääkö hyväosaisen amerikkalaisen muusikon tuntea syyllisyyttä menneiden sukupolvien tekemistä vääryyksistä?
