Levyarvio: Musiikkia kuunpimennyksestä – Elifantree ja Tölöläb saavuttavat eksentrisen hengellisen yhteyden

Arvio julkaistu Soundissa 1/2020.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Elifantree & Tölöläb
Blood Moon
Eclipse

Elifantree on suomalainen vaihtoehtojazzin edelläkävijä, Tölöläb sen sijaan helsinkiläinen elektroakustinen kokoonpano. Molemmat tahot tunnetaan ennakkoluulottomasta lähestymisestään musiikkiin ja sen esittämiseen genrerajoihin katsomatta. Heidän yhteisprojektinsa on sielukasta impro-ambientia Tuusulanjärven rannoilta, toteutettu poikkitaiteellisen Meidän Festivaalin lämpöaallon koettelemassa residenssissä kesällä 2018. Osa albumista on sattumoisin äänitetty saman vuoden heinäkuun kuunpimennyksessä, josta albumin nimikin juontaa juurensa.

Syvään päätyyn heti hyppäävä äänimaailma on eriskummallinen sekoitus luihin ja ytimiin uppoavia metafyysisiä tunnelmia: bisarreja valasääniä, melankolisia puhaltimia ja avaruuspölyä, kaikuja jazzista sekä progesta, mutta ennen kaikkea kahlitsematonta improilua. Se on kuulijan otteessaan pitävää konemaista taidemusiikkia, jonka onnistuu kuitenkin säilyttää orgaanisuutensa. Instrumentteja sekä elektroniikkaa säestää Anni Elifin omaperäinen tajunnanvirtainen tulkinta, jota on Björkiinkin verrattu.

Ensisijaisesti Blood Moon on kuitenkin ryhmätyötä, seitsemän lahjakkaan muusikon sielun peili, heidän eksentrinen hengellinen yhteytensä.