Maamme punk-pääkaupunki Kouvolassa siipiään yhteen hinkkailevien Raatokärpästen debyyttialbumi edustaa nihilististä goottipunkia, joka kelvannee genren ystäville kaikkialla, vaikka sanoituksissa viljellään kohtuullisesti paikallisväriä. Aavekaupunki puksuttelee eteenpäin kuin vintaasi Bauhaus.
Nokkamies Pete Muurinen oli vuosituhannen vaihteessa mukana katupunkia ja toimintarockia paahtaneessa Jessie Garon & The Sexorcists -yhtyeessä. Muurisen tarkoituksella ärsyttävä fraseeraus (jota on levyn nimikappaleessa vielä korostettu efekteillä) sekä rankka–koominen -akselilla keikkuva huutolaulu on Raatokärpästen kompastuskivi mutta samalla koukuttavin ase. Avausraita Raatokärpäsiä saa kaivattua lisäbuustia naisvokalistilta. Myös melkein J. Karjalaisen malliin letkeästi keinahtelevaa Saatana saapuu Kiskokadulle -kappaletta maustavat taustalaulut.
Sanoitukseltaan ajankohtainen yhteiskuntakuvaus Palapeli äityy loppupuolellaan metalliseksi tilutteluksi, joka jatkuu ehkä albumin mehukkaimman Pako Eskolanmäestä -biisin introssa ja soolossa. Minua hallitset kokonaan jatkaa Eskolanmäki-teemaa, mutta kompastuu kliseisiinsä. Kokonaisuutena Kauhu kiehtoo ja kasvaa kuuntelujen myötä.