Levyarvio: Rock’n’Roll ’N’ Blues ’N’ Jazz, tuumasivat muusikkokehäketut ja tekivät virtuoosimaisen ja elinvoimaisen levyn

Arvio julkaistu Soundissa 8/2019.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Robben Ford & Bill Evans
The Sun Room
Ear

The Sun Room yhdistää kaksi kokenutta muusikkoa. Heistä iäkkäämpi, kitaristi Robben Ford on monille tuttu muun muassa Miles Davisin, George Harrisonin ja Joni Mitchellin levytyssessioista. Mies uurastaa myös kattavalla soolouralla, jonka hedelmiä tuntuu virtaavan markkinoille varsin tiheään.

Saksofonisti Bill Evans vaikutti 1980-luvulla Miles Davisin yhtyeessä, minkä jälkeen hän on äänittänyt tukun omia albumeja ja saalistanut kaksi Grammy-ehdokkuutta.

Kaksikko houkutteli tuoreelle levylleen mukaan Steely Danin rumpalin Keith Carlockin sekä Chick Corean bändin basistin James Genusin. Kokenut komppiosasto varmisti sen, että mestarit saivat paineitta noudattaa maanläheisiä ambitioitaan.

The Sun Room on marinoitunut ihastuttavan muikeaksi muhennokseksi bluesia, fuusioitunutta jazzia sekä juurijullausta. Svengin luonne on rentoutuneen rullaava. Ford ja Evans uppoutuvat jänteviin sooloihinsa tiiviillä intensiteetillä, joten elämys kutoutuu elinvoimaiseksi.

Tasokkaan äänityksen ansiosta kaikki nyanssit erottuvat niin kuin pitääkin. Virtuoosimaisuus sulautuu sykkivään näkemykseen viriilein sivellyksin.