Maailmanlopusta voi kertoa monin tavoin. Goat Girlin metodi on yksi lempeimmistä mutta myös viiltävimmistä. Yhtye höystää kiertelemätöntä viestiään kauniilla, apeillakin sävelkuluilla, joiden kontrastisuus pysäyttää. Tuntuu kuin musiikki haluaisi uskoa hyvään vielä siinäkin vaiheessa, kun kertoja on menettänyt toivonsa.
Vastakohdilla pelaaminen on tuttu taktiikka, eikä Goat Girl väitäkään keksineensä mitään uutta. Se ammentaa avoimesti Siouxsie And The Bansheesin post-punkista, Warpaintin taiderockista ja Stereolabin sähkövirrasta. Varsinaisen sanomansa nelikko kirjaa kuitenkin omiin nimiinsä. On All Foursin turhautunut kritiikki tavoittaa niin luonnonvarojen ryöstökäytön kuin miesylivallankin, eikä denialismin sokaisema ihmiskunta saa yhtyeeltä armoa. ”Feels like we’re an infection” on tervetulleen tyly viesti, olipa se verhottu miten suloiseen asuun hyvänsä.
Itsevarman ilmaisun taustalta erottuu myös hankalammin sanallistuva hauraus. Olipa siinä kaikuja kitaristilaulaja L.E.D.:n sairastamasta syövästä tai rakenteellisen altavastaajuuden kroonistamasta ahdistuksesta, viileäpintaisen musiikin elämänlankana sävy on ratkaiseva. Juuri sen avulla levy inhimillistyy, henkilökohtaistuu ja kasvaa lopullisesti puitteitaan suuremmaksi.
Täysin todeksi ja siksi vastaansanomattomaksi.