RED HOUSE PAINTERS: Old Ramon

1990-luvun alun emotionaalisimman jenkkibändin Red House Paintersin kuudes albumi unohtui jonnekin tulevien julkaisujen kasan pohjimmaiseksi Polygram/Seagram/Universal-katastrofissa, joka jätti satoja bändejä kodittomiksi. Old Ramon on odotellut valmiina vuoden 1998 keväästä asti ja osaa albumin kappaleista on soitettu livenä jo viisi vuotta sitten. Ilmeisesti Limp Bizkit, Eminem ja Bon Jovi eivät ole tahkonneet Universalille tarpeeksi dollareita, sillä muutaman vuoden jahkailun jälkeen levy ilmestyy sen aidon ja alkuperäisen grunge-labelin, Nirvanan esikoisalbumin julkaisemalla taivaspaikkansa lunastaneen Sub Popin kautta.
Talomaalarien laulaja-kitaristin Mark Kozelekin melankolian määrä on pysynyt vakiona läpi vuosien. Valitettavasti San Franciscon surumielisimmän lauluntekijän koskettavimmat tarinat ja ylväimmät sävelmät kuultiin jo yhtyeen kahdella ensimmäisellä albumilla (Down Colorful Hill, 1992 ja vuoristoratakantinen Red House Painters, 1993) ja sen jälkeen Kozelek on jäänyt pahasti oman ilmaisunsa vangiksi. Jotain isoa tavoitellaan Old Ramonillakin, sen kappaleiden keskimitta kohoaa yli seitsemän minuutin, mutta Kozelekin äänen aina yhtä ällistyttävästä intiimiydestä huolimatta laulut kuulostavat aivan liian ennalta-arvattavilta, aivan liian tutuilta. Old Ramonin koskettavin hetki koetaankin, kun Cruiser-kappaleessa kuunnellaan Hanoi Rocksia Sunset Boulevardilla kurvaillessa.
Ehkä Mark Kozelek on itsekin huomannut tarvitsevansa uusia virikkeitä, jotta liekki pysyisi hengissä. Viime aikoina hän onkin muun muassa julkaissut kaksi sooloalbumia, joissa käy AC/DC:n materiaalin (uudempi What's Next To The Moon koostuu kokonaan Bon Scott -kauden jytäbiiseistä) kimppuun ja esiintynyt Cameron Crowen ohjaamassa Almost Famous -leffassa kuvitteellisen Stillwater-yhtyeen basistina.