RHETT MILLER: The Instigator

Rhett Miller johti lähes vuosikymmenen ajan Dallasissa syntynyttä Old 97's -yhtyettä, mutta The Instigatorilla hän on ensimmäistä kertaa asialla sooloartistina. Singer-songwriter -genreen asettuvana äänitteenä ja Fiona Applea ja Aimee Mannia tuottaneen Jon Brionin avustamana tehty The Instigator on niin selkeästi tämän ajan tuote, että levyyn on vaikea suhtautua sellaisenaan. Aivan kuin Jesse MalininThe Fine Art Of Self Destruction -debyyttiä on mahdoton ajatella ilman Malinin ystävän ja levyn tuottaneen Ryan Adamsin vaikutusta, niin Rhett Millerin albumikaan ei välttämättä olisi tässä ilman Adamsin osakseen saaman suitsutuksen ja menestyksen aikaansaamaa singer-songwriter -revivalia. Ongelmana on, että kaikki lauluntekijät eivät ole Ryan Adamsin kaltaisia lahjakkuuksia. The Instigatorin perusteella Rhett Miller on kehnoimmillaan lattea ja parhaimmillaankin keskinkertainen lauluntekijä.

Tasapaksuudestaan albumi toipuu vasta puolivälin tienoilla. Robyn Hitchcockin vierailema Point Shirley ja Four-Eyed Girl ovat levyn pirteintä antia ja kummassakin voi tunnistaa Millerin suosikkeihin lukeutuvan Elvis Costellon varhaistöiden henkeä. Tosin tavallaan mutkan kautta, sillä biisit soivat kuin Clive Gregsonin muinaisen Any Troublen kautta costellomaisuutensa suodattaneina.

The Elillä Rhett Miller heittäytyy rock'n'rollin pariin, mutta loppuun saakka levy ei tältäkään osin kanna. Rhett Miller ja The Instigator ovat pikemminkin sympaattinen kuin rakastettava kaksikko.