Jon Thor Birgisson ja Alex Sommers ovat nuoria taiteilijoita, joita viehättää klassisen musiikin sofistikoituneisuus samoin kuin jotkin nonparellit kokeellisemman musiikin kakusta: ambientmusiikin kelluva, toismaailmallinen staattisuus, sieltä täältä kuulijan korviin kantautuvat tunnistamattomat äänet ja yleinen vaihtoehtomusiikillinen eetos, joka pakottaa keskittymään musiikin nyansseihin. Tietysti Riceboy Sleeps -levyllä kuuluu myös Sigur Rós, yhtye jonka viehätyksestä osa perustuu Jon Thor Birgissonin kauniinkuulaaseen lauluun.
Kuten ei Sigur Róskaan, myöskään Jónsi ja Alex eivät säästele sentimentaalisuutta annostellessaan. Herkät, mutta paikoin liiankin runsaat jousitoppaukset luovat maisemaa, joka on niin pittoreski, sadunomainen ja siloteltu, että vaikutelma on paikoin – eritoten lapsikuoron henkäillessä – jopa luotaantyöntävä. Spontaani samoilu usvaisessa taikametsässä on muuttua kiertoajeluksi ilmastoidulla katumaasturilla, jonka ikkunasta aukeavat näkymät ovat kauniita mutta turvallisen etäisiä.
Riceboy Sleeps valloittaa silloin, kun jokin outo natina, rapina tai kaino ujellus kiinnittää ujolla olemuksellaan kuulijan mielenkiinnon. Hieman liian usein levyn subtiilit elementit jäävät kuitenkin mahtipontisten sovitusratkaisujen alle.