Sijoitukset Norjan albumilistan kärkipäässä ja ehdokkuudet paikallisen Grammy-palkinnon saajaksi kertovat siitä, mikä Ricochetsin asema kotimaassaan on. Nyt bändin tähtäin on kuitenkin asetettu seuraavaa askelta, eli ulkomaita, kohti.
Isolation esittelee kunnianhimoisen – ja orastavasti lahjakkaankin – yhtyeen, joka ei ole vielä onnistunut löytämään lopullisesti omaa linjaansa. Ricochets tasapainoilee jossain tunnelmallisen rockin ja perinteikkäämmän kitarapopin välimaastossa, ilman kunnollista painotusta kumpaankaan suuntaan. Iso kontrasti on myös laulaja Trond Anderssonin raastavassa tulkinnassa ja soittajapoikain pidättelevässä ilmaisussa. Anderssonin voimakkaan läsnäolon voikin laskea levyn suurimmaksi plussaksi, sillä töksähtelevästä englannin lausumisesta huolimatta bändi tulee menestymään tai uppoamaan tämän miehen kykyjen johdosta.
Vertailukohtia hakiessa Ricochets on helppo niputtaa muiden isolla tunteenpalolla pelaavien skandinaaviyhtyeiden – lähinnä Eskobarin ja Midnight Choirin – joukkoon. Näiden kahden viimeisimpien pitkäsoittojen tasolle on Ricochetsilla vielä kuitenkin matkaa.