RICOCHETS: The Ghost Of Our Love

Norjalainen Ricochets hajosi ensialbuminsa Slo-Mo Suiciden kiertueen jälkeen toissa vuonna, mutta toimettomuuden ahdistettua rock-arkea pahemmin herrat kokoontuivat uudestaan. Eikä turhaan.

Tempoiltaan edeltäjäänsä hitaampi kakkoskiekko potkaisee mojovasti, vaikka vähän ahdas tuotanto hukkaa osan viisikon vuoroin synkästi muhivasta, vuoroin vapauttavasti räjähtävästä voimasta. Ryhmä erottuu laumasta 60-lukuisuudellaan, jota leimaavat prosessoimatta vonkuva pelkistetty kitarointi, melodiset bassolinjat ja viheltävä Farfisa. Ainekset otetaan alkuperäisestä jenkki-garagesta, The Doorsilta ja The Animalsilta.

Lauluntekijä Trond Andreassenin ääni ei ole ikimuistettava, mutta skaalansa rajummassa päässä hän heijastelee aliarvostettua Eric Burdonia ansiokkaasti. Pilaantunut lempi syö miestä lähes parodiaksi asti. Levyn päättävä Guess It's Time kuitenkin toteaa, että "pitänee jo jättää pelleily ja alkaa rakentaa repimisen sijaan." Klassiseen Nuggets-osastoon mahtuvaa kasvukertomusta siivittää huuliharppu.

Muita huippuja ovat hidastetulla laajakangasriffillä lakaiseva nimiraita, kansanlauluisella kertosäkeellä pureva Nobody Around, sateisesti kruisaileva Depressive Side of Town ja folkahtavan akustinen Red Lights.