Tuomas Saukkosen laaja-alainen osaaminen vaatii useita kanavia tyydyttääkseen ilmaisutarpeet. Materiaalia tuntuu syntyvän, sillä myös miehen pääorkesteriksi luonnehdittava Before The Dawn on saanut uuden levyn ulos.
RoutaSielussa Saukkonen toteuttaa itseään suomeksi ja osin biisien tunnelmasta johtuen hengenheimolaista alkaa väkisinkin etsiä Ajattaran suunnasta. RoutaSielu ei ole ehkä aivan yhtä piinaava ja raateleva, sillä biisien johtoajatukset on pyritty jäsentelemään selkeämmin kuulijaystävällisiksi. Silti Pimeys tarpoo nimensä mukaisesti polkujen varjoisemmilla laitamilla. Välillä musiikki on petollisen kaunista, välillä taas suoraviivaisen rujoa. Joka tapauksessa bändin keskitie on leveä ja se saa helposti mahtumaan väylälle laajan tunnelmien kirjon.
Tekstien suhteen Saukkonen on saanut aikaan mielenkiintoista jälkeä, mutta miehen ajatukset tahtovat välillä mennä myrskytuulen mukana. Esimerkiksi Pesäpallon perimmäiset aivoitukset jäävät hämärän peittoon ja muitakin notkahduksia teksteissä tuntuu olevan. Sikäli levy on tasapainoinen, että niin sävellysten kuin tekstien huippuhetket ja heikkoudet kulkevat käsi kädessä.