Jos Queens Of The Stone Agen kitaristi lyö hynttyyt yhteen Mark Laneganin rytmiryhmän kanssa, onko lopputulos automaattisesti ”superbändi”? Onko kyseessä vain lahjakkaiden muusikoiden projektiluontoinen jammailu vai kenties jotain vakavampaa? Voiko ”superbändistä” puhua vielä silloinkin, kun mikin varressa on toistaiseksi täysin tuntematon Serrina Sims?
Superbändi tai ei, suorituksensa puitteissa Sweethead on parasta A-ryhmää. Soittajien näpeistä lähtee ilmoille niin täyteläinen groove, että bändi on suorastaan pakko nähdä livenä heti, kun se vain on mahdollista. Simsin seksikäs, sopivasti röökinpolttama ääni vieläpä kruunaa kaikessa ajattomuudessaan bändin omaan ajattomuuteensa juuttuneen soundin. Musiikki, no, se taas on ihan eri juttu.
Sweethead kuulostaa raikkaan retrolta, tosin ihan niin kuin tuhat muutakin aikalaista indie-leiman vaalijaa. Vaikka muutama kappale (Turned Our Backs, Meet In The Road) juuttuukin makeasti kupoliin, mitään elämää suurempia säväreitä bändin musiikki ei pidemmän päälle tarjoa.
Varsinaisen läpilyönnin luulisi näillä eväillä olevan melko epärealistinen tavoite. Ainakin vertailut tekijöiden aiempiin ansioihin kannattaa suosiolla jättää omaan arvoonsa.