TERRY BOZZIO & BILLY SHEEHAN: Nine Short Films

Kiitettävää työtä neoprogen parissa tekevä amerikkalainen Magna Carta julkaisee säännöllisesti myös niin sanottuja soittajalevyjä. Yhtiön pomot Pete Morticelli ja Mike Varney ovat luoneet hyvät bisnesvälit muutamiin maineikkaisiin musikantteihin, joiden soolo- ja yhteishankkeita sitten auliisti maailmalle laittavat. Diilistä hyötyy sekä yhtiö, jonka artistirosteri komistuu vuosi vuodelta, sekä soittajat, jotka eivät välttämättä saisi marginaalisia tuotoksiaan muuten ihmisten ilmoille.

Magna Cartan projekteissa jo pitkään poikkeillut rumpalilegenda Terry Bozzio saa tällä levyllä kaverikseen bassomies Billy Sheehanin. Jo paperilla duo vaikuttaa hivenen oudolta; eihän David Lee Rothin yhtyeen sekä Mr. Bigin riveissä kannuksensa 80-luvun lopulla kerännyt Sheehan oikein ole samaa paria omintakeiseen orkestraaliseen rumpuilmaisuunsa keskittyvän Bozzion kanssa. Ei, vaikka onkin Niacinin myötä ottanut askelia instrumentaalimusan suuntaan. Mutta kuinka ollakaan, Sheehanin kunniaksi on sanottava että hän pärjää varsin hyvin. Paljon enemmän nolostuksen aihetta on Bozziolla, joka on päättänyt puhelaulaa/lausua melkein joka raidan päälle omituista stevevaimaista pseudomystistä hevonpaskaa.

Parhaimmillaan kymmenbiisinen Nine Short Films lähentelee Bozzion, kitaristi David Tornin ja basisti Mick Karnin 1994 tekemää upeaa Polytownia, mutta pahimmillaan kiekko on sietämätöntä tekotaiteellista roskaa. Joku saisi myös mainita Morticellille ja Varneylle, että Jim Brickin korvissa on vikaa. Miehen Absolute Audio -yritys on tämän levyn ohella nimittäin masteroinut aivan pieleen myös Andy Westin sekä Explorers Clubin tuoreet albumit.