Tommy Leen uudelta soololevyltä on hevi kaukana. Niin on myös hard rock – ja oikeastaan myös rock ylipäätään. Tähän siis tullaan, kun rock-tähden rock-tähteys siirtyy syrjään ja maine kasvaa enemmän ulkomusiikillisten tekijöiden ansiosta. Alkukesästä Lee kävi Suomessa Mötley Cruen kanssa. Silloin rock oli miehellä vielä tallella.
Tommy Lee käynnistää levynsä televisiosarjansa tunnarilla Good Times. Biisi on kovin lattea ja hengetön, mutta eipä tv:n ääressä istuville massoille voi kovin järeitä kokemuksia tarjoillakaan. Jatkossa tahti ei parane lainkaan. Leellä tuntuu olleen jonkinlaiset Beatles-lasit silmillään kappaleita tehdessä, mutta sävellyksissä mies ei pääse lähellekään samanlaista neroutta. Leen kappaleet ovat häpeilemätöntä historian toistoa ilman, että hän olisi edes pyrkinyt lyömään niihin omaa leimaansa.
Tommyland on kaikilla tasoilla kovin hajuton ja mauton yhdistelmä itsestäänselvyyksiä ja musiikillisia latteuksia. Se on surullista, koska Lee on osoittanut omaavansa myös raivokkaan puolen itsessään. Koskee se sitten rummun tai kameramiehen lyömistä.