THE TWILIGHT SINGERS: Dynamite Steps

Arvio julkaistu Soundissa 2/2011.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.

Greg Dullin projektista oikeaksi bändiksi jalostunut The Twilight Singers ei ole koskaan pystynyt lunastamaan sitä lupausta, jonka The Afghan Whigs jätti jälkeensä. On sinällään epäreilua, että tämä seikka tarvitsee yhä nostaa The Twilight Singersin yhteydessä esiin,

Arvio

THE TWILIGHT SINGERS
Dynamite Steps
Sub Pop

Greg Dullin projektista oikeaksi bändiksi jalostunut The Twilight Singers ei ole koskaan pystynyt lunastamaan sitä lupausta, jonka The Afghan Whigs jätti jälkeensä. On sinällään epäreilua, että tämä seikka tarvitsee yhä nostaa The Twilight Singersin yhteydessä esiin,

sillä Dullin nykyinen bändi on jo nyt virka­iältään edeltäjäänsä vanhempi ja pitkäsoittojakin se on julkaissut tismalleen yhtä monta. Suurin ”ongelma” lieneekin siinä, että vaikka The Twilight Singersin albumit ovat järjestään olleet laadukkaita, ei niistä ole kuin hetkellisesti löytynyt samaa poltetta kuin The Afghan Whigsin Black Love- ja 1965-levyistä.

Dynamite Steps ei missään nimessä ole heikko levy, pikemminkin päinvastoin. Se pesee pari heikointa Twilight-levyä helposti ja suorastaan pyyhkii lattiaa epäonnistuneella The Gutter Twins -hankkeella. Parhaimmat kappaleet, kuten hitaasti rakentuva On The Corner, antavat ripauksen osviittaa siitä magiikasta, joka Dullilla on vielä hyppysissään. Tärkein miehen valteista on aina ollut totaalinen heittäytyminen musiikkiinsa pauloihin ja tässä sen todella pystyy aistimaan.
Kokonaisuutena Dynamite Steps vaatii pitempiaikaista perehtymistä.

Jo nyt voin kuitenkin sanoa, että samalla tavalla ei Dynamite Steps tule levyhyllyyn hautautumaan kuin aiemmat Twilight-levyt.