WIMME: Bárru

Wimme Saaren joikaus on ehtinyt jo neljänteen albumiin. Debyytin pelkistetymmästä ihmisäänitaiteesta on kehitys kulkenut aina vaan koneistetumpaan suuntaan Jari Kokkosen rytmitaustojen saadessa enemmän tilaa. Valitettavasti, sillä Bárrulla Wimmen hypnoottinen laulu on toisinaan jopa sivuosassa, eivätkä Kokkosen turhan nopeat tanssibiitit aina löydä joikuun selvää yhteyttä.

Herkullisimmallaan maanläheisen joikauksen ja elektronisten taustojen yhdistelmä oli kakkoslevyllä Gierran, jossa taustat olivat vielä lähempänä ambientia kuin housea. Loistava oli myös sitä seurannut Cugu, jossa Kokkosen apuna häärinyt Tapani Rinne puhaltimineen ja perkussioineen teki musiikista mukavan sekopäistä ja hyvin elävää. Texas-biisi oli siihen mennessä teknointa Wimmeä, mutta Cugun muuten maanläheisessä ympäristössä se oli vain mukava piristys.

Bárrulla nopea teknokomppi alkaa äkkiä puuduttamaan, sillä se jumputtaa useimpien joikujen taustalla. Vaikka taustat ovat täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, ovat koneen hakkaama nopea rytmi ja hassut äänet yksinkertaisesti liiaksi ristiriidassa Wimmen hitaan, mietiskelevän ja usein varsin surullisen joikauksen kanssa. Ainoa, mutta sitäkin tehokkaampi akustinen ääni lähtee Matti Walleniuksen kielisoittimista, joita onneksi hyödynnetään lähes joka raidalla.

Vaikka soimaan mieluummin laittaakin jonkin Wimmen aikaisemmista levyistä, on myös Bárrulla monta maagista hetkeä. Wimmen ääni onnistuu lumoamaan vaikka Scooter hoitelisi taustat. Parhaiten Wimme/Kokkonen- yhteistyö toimii triphopahtavalla raidalla Fádnu. Ottaisikohan Robert Del Naja Wimmen joikaamaan Massive Attackiin?