ZWAN: Mary Star Of The Sea

Billy Corganilla menee ilmeisen hyvin. Lopetetettuaan viimeisillä levyillään pahoin pöhöttyneen The Smashing Pumpkinsin Billy keräsi ympärilleen uuden miehistön, jonka avulla hän on löytänyt luomisen innon, toisinaan hukassa olleen tyylitajun ja roppakaupalla hienoja melodioita.

Corgan on haalinut bändikaverinsa meluisamman vaihtoehtomusiikin piiristä. Kitaristeilla David Pajolla ja Matt Sweeneylla on takanaan Slintin, Tortoisen ja Chavezin tasoisia yhtyeitä, ja basisti Paz Lenchantin löytyi A Perfect Circlen riveistä. Pumpkinsista Corgan onneksi otti mukaansa hienossa vedossa olevan rumpali Jimmy Chamberlinin.

Näyttävästä miehistöstä huolimatta on selvää, että Zwan on ennen kaikkea Billy Corganin bändi. Jo Corganin nasaali ääni on yksi tunnistettavimmista ja muutenkin Zwan kuulostaa erehdyttävän paljon The Smashing Pumpkinsilta kitarasoundeja myöten. Kolmen kitaristin myötä Zwanin äänivalli on todella muhkea, mutta ei onneksi liian raskas. Toisinaan levyn soundi on kylläkin aivan liian kliininen ja täyteen ahdettu. En tiedä, mikä levyn krediiteissä mainitun "guitar sound re-enforcer"-hepun toimenkuva on ollut, mutta epäilyttävältä se totisesti kuulostaa. Pieni livetatsi olisi tehnyt levystä huomattavasti lämpimämmän.

Vaikka Corganin tekemiset vertautuvat väkisinkin The Smashing Pumpkinsiin, tekee hän Zwanissa kuitenkin selkeän eron menneeseen. Mary Star Of The Sean kaltaista hyväntuulisuutta ja keveyttä ei usein olla Corganilta totuttu kuulemaan. Suurin osa materiaalista on todella aurinkoista ja vaivatonta voimapoppia.

Parin uudelleen muokatun traditional-biisin ohella Corgan vastaa lähes jokaisesta levyn sävellyksestä. Neljäntenä kuultavan Honestlyn ja sopivasti ironisen Baby Let's Rockin (voiko näin nimetty biisi olla muuta kuin hieno?) väliin jää reilu EP:llinen tarttuvan valoisaa poppia. Ride a Black Swanin Chamberlin saa rullaamaan komeasti, Heart Song on yksi herttaisimmista Corganin suusta kuulluista lauluista, enkä olisi uskonut hänen koskaan hokevan sanaa "sunshine" niin lämpimästi kuin hän tekee El Solissa. Mutta valitettavasti Zwan ei tyydy näin yksinkertaiseen ilmaisuun. Levyn loppupuolelle on pitänyt tunkea suhteellisuudentajuton nimibiisi, joka esittelee komeaa sähkökitaroiden vuoropuhelua, mutta neljäntoistaminuutin annos on yksinkertaisesti liikaa. Tämän lisäksi levyn pisteitä laskee muutama tylsempi biisi, kuten Settle Down, joka yrittää olla rankka, mutta päätyy olemaan vain junnaava.

Vaikka Mary Star Of The Sea ei kanna koko kestoaan, on se hieno näyttö Billy Corganin uudistumisesta. Viimeistään tämän jälkeen The Smashing Pumpkinsin hajoaminen tuntuu välttämättömältä. Vielä kun pääsisi nauttimaan Zwanin kitaravallista livenä.