Suurista tunteista pieniä lauluja tekevä popduo Emma & Matilda julkaisi debyyttialbuminsa syyskuussa. Jos mä oisin rehellinen -levyä ja sen biisejä työstettiin noin puolitoista vuotta.
– Kahden ep:n jälkeen oli selkeää, että seuraavaksi tulee levy. Prosessi oli tosi rikas ja antoisa, kun sai tehdä vapaasti mitä vaan. Mitä lähemmäs syksyä tultiin, sitä enemmän alkoi syntyä samansoundisia biisejä ja yhtenäistä maailmaa, Emma Johansson kertoo.
– Meidän lisäksi levyä oli tekemässä vain tuottajamme Atso Soivio. Olemme kehittyneet niin tekijöinä kuin porukkana, ja luotto omaan tekemiseen on kasvanut. Uskallamme testata pelottomammin ja olla vahvasti jotain mieltä asioista tai biiseistä.
– Kun meillä on Atson kanssa sessari, yleensä hän säveltää biisin kokonaan ja me sanoitamme. Kun teemme biisejä kahdestaan, se on tosi 50:50 kaiken suhteen, Matilda Malkamäki jatkaa.
– Viime ep:llä oli jokunen Atson säveltämä biisi, mutta nyt niitä on paljon enemmän. Tämä on ollut kiinnostava suunta, sillä aiemmin teimme biisit aina kahdestaan. Uusi tapa on ollut tosi hedelmällinen ja tuntunut kivalta uuden sivun käännöltä, Emma sanoo.
– Kaikkein hienointa palautetta on, kun ihmiset tulevat kertomaan meille tosi henkilökohtaisia asioita – että miten joku meidän biisi sanoittaa jotain heidän kokemaansa. Se on isoin palkinto tai onnistumisen kokemus, jonka voi saada.
– Osa teksteistä on sanasta sanaan jotain meidän kokemaa ja osa taas ei lainkaan, vaan vaikkapa ystävän kertomaa. Jokainen kokee musiikin omalla tavallaan, eikä siihen halua liittää itseään henkilönä liikaa.
– Jokainen biisi tuntuu todelta, vaikkei sen kertomaa olisi kokenut sanasta sanaan itse. Se on meille kaikki kaikessa, että biisin tunne ja tarina välittyy muille, Matilda sanoo.
– Jos mennään vuosia eteenpäin, suurin haaveemme on, että saisimme pysyä tässä ammatissa. Ala on tosi tuulinen, joten olisi ihanaa, että saisimme yleisöltä luvan tehdä tätä työksemme jatkossakin, Emma päättää.
***
LAPSUUSMUISTOJA
Jippu
Kuka teki minusta tän naisen (2008)
Emma: – Albumin laulut ja tarinat tekivät ison vaikutuksen jo pienenä. Minulla ja Matildalla on tosi samanlainen sisäinen maailma, ja on hauskaa, että Jippu on yhdistänyt meitä jo lapsena.
Matilda: – Ensimmäisiä omistamiani levyjä. Kuuntelin sitä loopilla varmaan tuhansia kertoja. Äärettömän kauniita tekstejä ja tarinoita.
Your browser does not support iframes.
Your browser does not support iframes.
***
SIKASIISTIÄ SUOMALAISTA MUSAA
Vesta
Lohtulauseita (2018)
Emma: – Levy teki ison vaikutuksen. Koin omakseni tavan, miten Vesta sanoitti asioita. Se antoi nuorelle laulunkirjoittajalle ison inspiraationpuuskan.
Matilda: – Levy sijoittuu mulla lukioaikoihin ja tuo niitä muistoja mieleen. Oli todella inspiroivaa löytää levy, joka vahvisti ajatusta, että Suomessa tehdään tosi hyvää musaa.
Your browser does not support iframes.
Your browser does not support iframes.
***
JÄRISYTTÄVÄÄ TARINANKERRONTAA
The Cardigans
Long Gone Before Daylight (2003)
Emma: – Tämä on ehkä mun lempilevy maailmassa. Biisit on täynnä tunnetta ja kestää aikaa ikuisesti. Rakastamme tällaista tarinankerrontaa, ja se kuuluu myös meidän musassa.
Matilda: – Levy on tosi koskettava ja jättänyt lähtemättömän vaikutuksen. Avausraita Communication on top 5 -biisejä ikinä, jos ei ykkönen.
Your browser does not support iframes.
Your browser does not support iframes.
***
LINKKI MEIDÄN JA TUOTTAJAMME VÄLILLÄ
Phoebe Bridgers
Punisher (2020)
Matilda: – Levy tuli elämääni tärkeään aikaan – kun muutin Helsinkiin. Se tuo lämpimiä muistoja siitä, kun kaikki oli uutta ja kutkuttavaa.
Emma: – Mielettömän ihanaa musaa, hienoja tarinoita, uskomaton ääni ja vaikuttavaa estetiikkaa. Levy on vaikuttanut paljon siihen, miltä meidän musa kuulostaa.
Your browser does not support iframes.
Your browser does not support iframes.
***
VILLI KORTTI
Isac Elliot
Kävi miten kävi (2023)
Matilda: – Tosi virkistävä levy! Sairaan koukuttavia lauluja, ihana tulkinta ja ääni. Kävimme katsomassa tämän levyn keikkaakin yhdessä, se oli eeppinen kokemus!
Emma: – Levy toimii aina, kun tarvitaan energiaa ja hyvää oloa. Se riuhtaisee meidät omasta maailmasta ja pistää hymyilemään. Meillä on ollut ihan vitun hauskaa tämän parissa!
Your browser does not support iframes.
Your browser does not support iframes.
***
TEHOSOITOSSA DEBYYTTIÄMME TEHDESSÄ
Adrianne Lenker
Bright Future (2024)
Matilda: – Tässä on paljon asioita, jotka inspiroivat meitä omaa levyämme tehdessä, vaikka albumit eivät kuulostakaan yhtään samalta.
Emma: – Haimme myös kansikuvasta fiilistä oman levymme kanteen. Albumin musiikillisessa maailmassa on paljon asioita, joista saa turvaa ja rauhoittumisen tunnetta.
Your browser does not support iframes.
Your browser does not support iframes.