Tinyhawk & Bizzarro julkaisi lokakuussa toisen albuminsa. Instrumentaalista rockia soittavan yhtyeen kitaristi ja biisintekijä Jenni Kinnunen kertoo, että Neko-A-Sekai tehtiin virtaviivaisesti noin puolentoista vuoden rysäyksellä.
– Biisit syntyvät hyvin tunnelähtöisesti. On jokin abstrakti tunne tai tunnelma, joka kuulostaa tietynlaiselta. Ei tarvitse päättää älyllisesti etukäteen, mitä lähtee tekemään. Musiikki vain soi ja haluaa tulla ulos, ja yritän parhaani mukaan miellyttää sen tahtoa tämän työryhmän kanssa, Kinnunen kertoo.
– Annoin itselleni vapaat kädet seikkailla hyvin rajattomasti missä tahansa. Mitään ei ole kummemmin laskelmoitu, mutta jonkun mielestä tämä levy voi olla vähän linjakkaampi ja tiiviimpi.
– Albumi on inspiroitunut suuresti japanilaisesta kulttuurista, mutta ei suoranaisesti minkään kuunnellun musan kautta. Ehkä siitä esteettisyydestä on jotain olotiloja ja jotain tietynlaista maisemaa, jota itse kuulen meidän musassa.
– Uuden levyn nimi on itse keksittyä dadaa. Nimi juontuu Gilmoren tytöt -sarjan jaksosta, jossa Rory löytää varastosta Hug-a-World-pehmolelunsa. Se jäi jotenkin elämään ja pyörimään. Jossain vaiheessa siitä vääntyi Cat-a-World, ja levyn nimi on japaninnos siitä. A-kirjain on siellä vaan visuaalisista syistä ja tietysti enkusta lainattu.
– Nekorok-sanan keksin joskus ekan levyn tekemisen aikoihin. Nämä kissat, jotka vierailevat silläkin levyllä, siis laulavat siellä, on meidän kitaristin Markuksen [Väisänen]. Toinen niistä on ikävä kyllä jo edesmennyt, mutta toinen jatkaa matkaa tokan levyn vinyylin sisäpussissa.
– Jotkin tunnetilat ovat niin abstrakteja, etten mäkään ole varma, mitä niissä tapahtuu. Biiseissä on aina tietynlainen maailma, jonka jollain tavalla hahmotan. On kiva, kun munkaan ei tarvitse tietää, mitä siellä tapahtuu. Sitä varten musiikki on – se kertoo niistä asioista, joihin kieli ei yllä. Mulle musiikin tarkoitus on tavoittaa, koskettaa tai luoda tunneyhteyttä. Oli se sitten sisäisesti tai ulkoisesti, minkä tahansa asioiden välillä.
***
VARHAISIN MUSIIKKIMUISTO
Timo Turunen
Pieni ystäväin (1991)
– Timo Turunen oli lapsena mun suuri rakkaus. Levy on täynnä ikivihreitä, ja Timon tulkinta on kerrassaan liikuttavaa ja sydäntä avaavaa. Sen pienen lapsen tvängi on aivan mieletön. Levyltä nousi etenkin biisi Missä olet nyt, Kristiina.
***
LEVY JOKA MULLISTI MUSIIKINKUUNTELUNI
Terveet Kädet
Ääretön propaganda (1999)
– Löysin bändin samaan aikaan Misfitsin kanssa, ja korvani avautuivat täysin uudelle estetiikalle MTV:n eurodancen ja punkrockin jatkeeksi. Biisit olivat todella kiehtovia ja kompakteja, hetkittäin jopa kauniita.
***
ELÄMÄNI ÄÄNI
Balls
Skinny Dipping (2001)
– Soundissa oli 4/5-arvio, ja hankin levyn sen perusteella. Ihastuin välittömästi. Marjo Leinonen on tekijä, joka on kulkenut rinnalla tähän päivään asti. Hän on mieletön taiteilija ja sielukas äänten välittäjä, kansainvälistä tasoa oleva artisti.
***
VALTAVAN VAIKUTUKSEN TEHNYT LEVY
Black Sabbath
Sabbath Bloody Sabbath (1973)
– Ozzy Osbourne on toinen ihmisääni, joka on tehnyt minuun valtavan vaikutuksen – toki niin on koko bändikin. Tällä levyllä tosissaan tajusin Black Sabbathin jutun, ja se onkin yksi mun lempiyhtyeistä.
***
TERAPIALEVY
Rubik
Fake Music Mixtape (2013)
– Olen kuunnellut tämän levyn liioittelematta varmaan 130 kertaa. Albumi julkaistiin kesällä 2013, ja se oli mulle sellainen terapialevy. En tiedä, onko tässä edes eritelty raitoja – se on vain kokonaisteos.
***
TÄYDELLINEN KOKONAISUUS
Micachu & The Shapes
Jewellery (2009)
– Albumi on inspiroinut mua oman musiikin tekemisessä ja innostanut jatkamaan silloin, kun ei muuten oikein lähde. Tosi mielenkiintoista, että osittain taidemusataustaisilta tyypeiltä syntyi jotain tällaista.
***
TOTAALISEN KAUNISTA MUSIIKKIA
Judee Sill
Heart Food (1973)
– Tämä pääsi listaukseen kahden ekan biisin ansiosta. Kakkosraita The Kiss on ehdottomasti mun lempibiisejä. Levyn kuuleminen ensimmäistä kertaa oli ehkä vahvin tunnekokemus ikinä. Todella hienot sovitukset ja mieletön tuotanto.
***
INSPIROIVAA RAJOJEN RIKKOMISTA
Kikuoworld3
Sight, Noise, Life and the Earth (2013)
– 38-minuuttinen teos, jonka alku kuulostaa Tim Burtonin leffan soundtrackiltä, ja sitten mennään johonkin Brasiliaan sambakarnevaaleille. En edes tiedä, mistä tässä on kyse, ja varmaan juuri sitä siinä on haettukin.
