1970-luvun Deep Purple soimaan – Glenn Hughes tuo Burn-juhlakiertueensa Suomeen

21.2.2024 12:59

Jos sellainen yhtye kuin Deep Purple sattuu kiinnostamaan, marraskuussa on luvassa ilahduttavia asioita. Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973–76 toiminut Glenn Hughes nimittäin tuo Burn-albumin 50-vuotisjuhlakiertueen Suomen kamaralle. Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).

Kun Hughes liittyi Deep Purpleen vuonna 1973, laulaja Ian Gillan ja basisti Roger Glover olivat juuri poistuneet takavasemmalle. Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa, ja tämän kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn. Levyn kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi sellaiset Purple-bravuurit kuin Burn, Might Just Take Your Life ja Mistreated.

”Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen”, Hughes kertoo tiedotteessa ja jatkaa:

”Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa.”

Hughes bändeineen esiintyy 20.11. Tampere-talossa, 21.11. Hyvinkääsalissa ja 24.11. Helsingin Kulttuuritalossa. Pääsylippujen hinnat ovat 49,90–79,90 euroa.