51koodia on täällä taas – kahden miehen bändiksi typistynyt yhtye julkaisi kaksi uutta biisiä

30.5.2025 15:58

Muistatko sellaisen orkesterin kuin 51koodia? Yhtye julkaisi vuosituhannen alkukymmenyksellä kolme albumillista tuon ajan rocksoundia, mutta 2010-luvulla bändin muusikot keskittyivät muihin projekteihin. Orkesterin näkyvimmäksi hahmoksi jäi rumpali Olli-Matti Wahlström, joka liittyi CMX:n kokoonpanoon, ja muut jäsenet keskittyivät sitten omiin juttuihinsa.

Orkesterin keulakuva Hannu Sallinen ja bändin kokoonpanosta jo kertaalleen vuonna 2006 poistunut Asko Piiparinen kuitenkin päättivät jatkaa 51koodia-meininkejä, ja nyt kaksikko on julkaissut kaksi uutta biisiä yleisön iloksi. Kappaleet ovat nimiltään Eihän tässä näin pitänyt käydä sekä Myrskysilmä ja tyyni, ja molemmat voi tarkastaa saman tien tuosta alapuolelta.

”Olemme tehneet viimeisen kahden vuoden aikana meidän musiikkiuramme parhaimmat biisit, ja ajan saatossa meille vahvistui, että jos 51koodia ei nyt palaisi, ei se palaisi enää koskaan. Loppuvuodesta julkaisemme uuden kymmenen biisiä käsittävän albumin, ja ensimmäisenä singlenä tältä albumilta julkaistaan Eihän tässä näin pitänyt käydä. Erilaisena kuin ennen, 51koodia tekee paluun”, Sallinen ja Piiparinen kertovat tiedotteessa.

Keikkoja yhtyeelle ei ole vielä buukattu, mutta ehtiihän sitä. Ja tässä ne tuoreet kappaleet:

YouTube video
YouTube video