Alice Cooperin yhtyeessä soittava ja soolouraa työstävä kitaristi Nita Strauss näpäyttää metallikenttää liiasta herkkähipiäisyydestä. Metal Hammerille puhunut Strauss toteaa ykskantaan, että metallifanien kannattaisi olla hivenen vastaanottavaisempia uusien juttujen suhteen. Liika negatiivisuus kun ei palvele ketään.
”Rakastan rock- ja metallimaailmaa, ne ovat kotini. Mutta niissä on sellainen juttu, että ne ovat täynnä marisevia, valittavia pikkulapsia”, Strauss sanoo ja jatkaa:
”Jos bändi tekee jotain eri tavalla kuin aikaisemmin, fanikunta valittaa heti: ’Kaikki heidän nykyiset juttunsa ovat ihan kauheita!’ Metallica on maailman suurin bändi, ja porukka silti paskoo heidän uuden musiikkinsa päälle.”
Strauss arvelee myös, että metallikenttää vaivaa liiallinen portinvartija-ajattelutapa. Uusia kiinnostuneita ei haluta ottaa avosylin mukaan. Strauss viittaa ilmeisesti poptähti Demi Lovatoon, jonka keikkakitaristina hän toimi muutama vuosi sitten.
”Luulen, että siinä on kysymys siitä, että jengi haluaa varjella skeneämme – ulkopuolisia ei haluta mukaan, mikä on ihan hullua. Jos popartisti haluaa tehdä rocklevyn, niin hyvä. Jos rockartisti haluaa tehdä r&b-levyn, niin hienoa. Musiikki on tarkoitettu kaikille”, Strauss tuumaa.