Horror punk -legenda Misfitsin laulajana vuosina 1995-2000 toiminut, yhtyeen kahdella pitkäsoitolla (American Psycho, 1997 ja Famous Monsters, 1999) mukana ollut Michale Graves on joutunut keskelle myrskyä, jonka johdosta laulaja perui tälle kuulle kaavaillun soolokiertueensa Isossa-Britanniassa. BBC:n mukaan keikoille lippuja ostaneille tiedotettiin sähköpostitse, että Graves päätti jättää koko kiertueen väliin, kun useita esiintymisiä peruttiin keikkapaikkoihin kohdistuneen painostuksen vuoksi.
Syy painostukseen on Gravesin, oikealta nimeltään Michael Emanuel, kytkös yhdysvaltalaiseen Proud Boys -järjestöön, joka oli mukana valtaamassa Yhdysvaltain kongressitaloa 6.1.2021. Graves on osoittanut tukensa äärioikeistolaiseksi ja väkivaltaiseksi määritellylle järjestölle sosiaalisessa mediassa ja hänen oli tarkoitus esiintyä järjestön yksityisjuhlissa kongressitalon valtauspäivänä. Hän on myös puolustanut järjestön jäseniä oikeudessa valtauksen jälkeen. Lisäksi Gravesia on kritisoitu siitä, että hän esiintyi Israelissa kesällä 2024.
”Michale Graves on fasisti. Hän tukee Proud Boysia ja on esiintynyt kansanmurhaa tekevässä Israelissa. Mielestäni hänen keikkansa peruminen olisi voimakas viesti kaikille fasisteille, etteivät he ole tervetulleita tänne”, kaupunginhallituksessa istuva Neil Laurensen kommentoi ennen laulajan kaavailtua keikkaa Worcesterissa, joka lopulta peruuntuikin.
Graves itse kommentoi asiaa ennen kiertueen peruuntumista Instagramissaan seuraavasti:
”Viime päivinä tietyt yhdistykset ja yksilöt ovat tehneet aggressiivista nettikampanjointia Euroopan-kiertueeni osalta. Kunnioitan sitä, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä tai jos he eivät tule keikoilleni. Olen kuitenkin huolestunut siitä, että keikkapaikat ja ihmiset, jotka tekevät vain työtään, ovat joutuneet paineen alle ja joissain tapauksissa heitä on jopa uhkailtu”, Graves kirjoittaa.
”Haluan tehdä tämän harvinaisen selväksi: keikoissani on kyse vain musiikista, yhteisöllisyydestä ja jaetusta intohimosta. En aja väkivaltaa, vihaa tai muuta harmia esiintymisissäni, ja ne, jotka ovat minut keikalla nähneet, tietävät, että tarkoitukseni on aina saattaa ihmiset yhteen musiikin kautta. Kaikki ovat tervetulleita.”
”Elävän musiikin skenen tulee pysyä kaikille turvallisena tilana – artisteille, faneille, keikkapaikkojen työntekijöille ja paikallisille yhteisöille. Kenenkään ei tulisi tuntea turvattomuutta tai pelkoa siitä, että osallistuu jollekin keikalle. Jos et pidä musiikistani, kunnioitan päätöstäsi olla tulematta. Kaikella kunnioituksella kuitenkin pyydän, että kaikki erimielisyydet hoidetaan rauhanomaisesti ja että keikkapaikkojen ahkeria työntekijöitä kohdellaan kunnioittavasti.”
Gravesin keikkoja on ennenkin peruttu laulajan mielipiteiden ja poliittisten näkemysten vuoksi. Vuonna 2018 edmontonilainen Up + Down -festivaali perui laulajan sooloesiintymisen, kun järjestäjät saivat tietää Gravesin jakaneen sosiaalisessa mediassa ”maahanmuuttoa, feminismiä ja mielenterveyskuntoutumista vastustavia” julkaisuja.