Artisti: Misfits

Miten irtoaa Max Weinbergilta Misfitsin tuotanto? Bruce Springsteenin luottomies yllättää

Rumpaliveteraani Max Weinbeg on tuttu nimi ympäri maailman. Bruce Springsteenin kanssa hän ryhtyi yhteistyöhön jo vuonna 1974, ja 1990-luvulla hän tuli Suomessakin tunnetuksi koomikko Conan O’Brienin housebändin voimahahmona. Punkrockiin Maxin nimeä ei ole tähän mennessä kuitenkaan voinut yhdistää, mutta asiaan saatiin koronapandemian myötä muutos.

Glenn Danzig yllättää: uutta Misfitsiä tulossa?

Vuonna 1977 perustetun amerikkalaisen horror punk -legenda Misfitsin taru päättyi ensimmäisen kerran 1983. Kulttinimenä pysyneen yhtyeen status muuttui ”kerralla”, kun Metallican ja Guns N’ Rosesin kaltaiset jättinimet alkoivat julkaista omia versioitaan Misfitsin biiseistä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alkupuolella.

Miten lähtee Michael Monroelta Misfitsin tuotanto? Helsingissä kuultiin hiljattain jotain erityistä

Michael Monroe joutui muiden mukana perumaan loput maaliskuulle sovitut keikkansa, mutta ainakin mies ennätti 6.3. esiintymään akustisesti Helsingin On the Rocksissa. Siellä yleisölle tarjottiin cover-esitys, jota Monroen aikaisemmilla keikoilla ei ainakaan nettitietojen perusteella ole juuri kuultu: uusi tulkinta Misfitsin vuonna 1979 levyttämästä Horror Business -rämistelystä. Valpas katsoja myös onnistui taltioimaan esityksen, joten tarkasta yläpuolelta, miten show eteni!

Punk’s not dead tai jotain sinne päin: kiinnostaisiko ostaa Misfits-takki tuhannella dollarilla?

Punkkia kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Misfitsin pääkallologo on yksi rockmaailman tunnistettavimmista ilmestyksistä, ja nyt vanhan irvistelijän voi löytää hivenen hienommistakin vaatteista. Misfits nimittäin ryhtyi yhteistyöhön palkitun muotisuunnittelijan John Varvatosin kanssa, ja tämän suunnittelemat hepeneet ovat vähän eri lajia kuin tavallisten kuolevaisten t-paidat ja sellaiset.