Tässäpä taas oiva lisä siihen keskusteluun, mitä käydään metalli- ja rockmusiikin ikääntymisen tiimoilta! Piirroshahmot Beavis ja Butt-Head olivat 1990-luvulla omanlaisiaan kulttuuri-ikoneja, joiden ympärille rakennetusta animaatiosarjasta tuli yksi MTV:n tunnetuimmista ohjelmista. Taukoamatta höhötelleet ja keskenkasvuisia vitsejä laukoneet teinipojat kommentoivat kotisohvallaan musiikkivideoita ja hurmasivat kokonaisen sukupolven nuorukaisia, jotka oikeassa elämässä tykkäsivät laukoa keskenkasvuisia vitsejä ja kommentoida kotisohvillaan musiikkivideoita.
Parivaljakon paluusta on puhuttu jo pitkän aikaa, ja uuden Beavis & Butt-Head -elokuvan on kuin onkin määrä ilmaantua ennen pitkää yleisön ihmeteltäväksi. Show’n ideoinut Mike Judge julkaisi eilen Twitter-tilillään uuden kuvan tulevan leffan tiimoilta, ja tämän luonnostelman perusteella uusi tuotos ei todellakaan jatka siitä, mihin sarja 1990-luvulla jäi. Teinipojista on kasvanut keski-ikäisiä setiä – ilmiö, joka leimaa koko rockmusiikkia ylipäätään.
”Beavis ja Butt-Head palaavat tänä vuonna muun muassa täysin uuden elokuvan merkeissä Paramount+-palveluun. Tarkka ensi-iltapäivä ei ole vielä tiedossa. Kavereiden täytyy päästä taas kondikseen”, Judge kirjoittaa viestissään. Katso kuva ja alkuperäinen viesti alapuolelta. Tavallaan sydäntäsärkevää, tavallaan liikuttavaa nähtävää X-sukupolven edustajille!
Beavis and Butt-Head will be returning this year with a brand new movie and more on Paramount+. No exact date yet, but soon. They need some time to get back in shape. pic.twitter.com/tN5rePP9Kn
— Mike Judge (@MikeJudge) January 5, 2022