Maaliskuussa perustettu metallimusiikkiin erikoistunut yhdistys Dark Soul Agency järjesti ensimmäisen tapahtumansa keväällä, ja seuraavaa pukkaa jo lähiaikoina. Yhdistys kehuu tiedotteessa järjestäneensä tämän vuoden aikana noin 60 keikkaa yhteisöönsä kuuluville bändeille, ja 12.–13. syyskuuta mennään taas, kun Möysän Musaklubilla Lahdessa järjestetään Rage on Stage -metallifestari. Tapahtuman esiintyjät ovat voittopuolisesti uransa alkupuolella olevia yhtyeitä.
12. syyskuuta lavalle nousevat Atlas, Voidfallen, Progeny of Sun, Anyala ja Losing Sight. Lauantaina 13. syyskuuta esiintymisvuorossa ovat Gothony, Chainline, Ode of Disgrace ja As I May. Illan päättää metallikentän kokeneempi konkari Before the Dawn.
Lauantaina järjestetään iltapäivällä myös muuta musiikkiväkeä kiinnostavaa ohjelmaa. Klo 15 Death Agencyn Tiina
Käpylä puhuu bändien sekä keikkamyyjien ja promoottorien yhteistyöstä. Käpylä kertoo esimerkiksi, milloin keikkamyyjä on yhtyeelle ajankohtainen ja mitä keikkamyyjää etsiessä on hyvä ottaa huomioon. Myöhemmin päivällä Ginger Vine Managementin Jere Saajoranta kertoo albumin julkaisuaikataulun rakentamisesta. Workshopissa käydään läpi
julkaisuprosessin tärkeimmät vaiheet eli promon suunnittelu, oikeiden julkaisupäivien valinta, median tiedottaminen, soittolistojen pitchaus sekä sosiaalisen median hyödyntäminen.
Saajorannan workshopissa käydään läpi Google Sheetsiin rakennetun julkaisuaikataulutyökalun käyttö, ja osallistujat saavat tämän omaan myös käyttöönsä. Saajorannan jälkeen Before the Dawnin johtaja Tuomas Saukkonen kertoo omasta muusikon urastaan ja siitä, mitä miehelle on matkan varrella sattunut ja tapahtunut. Katso lisätietoja yhdistyksestä ja tapahtumasta Dark Soul Agencyn verkkosivuilta.