Foo Fightersin pitkäaikainen rumpali Taylor Hawkins menehtyi yllättäen 25.3.2022 hotellihuoneessaan Kolumbian Bogotássa ennen yhtyeen sovittua festivaalikeikkaa Estéreo Picnicillä. 50-vuotiaana menehtyneen rumpalin verestä löydettiin jälkiä muun muassa opioideista, masennuslääkkeistä ja THC:stä.
Foo Fighters julkaisee huhtikuussa uuden Your Favorite Toy -albumin, joka on yhtyeen toinen levy sitten Hawkinsin kuoleman (edellinen levy But Here We Are ilmestyi kesällä 2023) ja ensimmäinen, jolla soittaa uusi rumpali Ilan Rubin.
Foo Fighters -pomo Dave Grohl on vasta nyt antanut Mojo-lehdelle ensimmäisen pitkän haastattelun Hawkinsin kuoleman jälkeen. Grohl myöntää musiikin olleen hänelle ja koko bändille keino päästä surun ja tuskan yli – samaan tapaan kuin Foo Fightersin debyytti oli aikoinaan Grohlille tapa selvitä Nirvana-toveri Kurt Cobainin kuolemasta.
”Meidän ei olisi kuulunut menettää Tayloria. Se heitti koko maailmamme päälaelleen ja sai minut kyseenalaistamaan kaiken elämässä. Se oli niin epäreilua. Minun on vieläkin vaikea ymmärtää sitä”, Grohl sanoo.
Lue myös: Miksi Josh Freese sai kenkää Foo Fightersista? Dave Grohl puhuu viimein asiasta
”Luulen, että pelkäsin hiljaisuutta ja sitä, että pitää tuntea jotain. Olisin ehkä tarvinnut hieman enemmän sitä hiljaisuutta ja kaivautumista syvemmälle. En halua sanoa, että musiikki olisi ollut jonkinlainen harhautus, mutta se oli ehdottomasti kainalosauva murtuneelle raajalle.”
Grohlin mukaan uusi albumi ei ollut suunnitelmissa, vaan hän tapasi muuten vaan öisin demotella kotistudiossaan uutta musiikkia, joiden skaala ulottui tyylillisesti Led Zeppelinistä Bad Brainsiin. Kun demoja oli kertynyt useita kymmeniä, koki Grohl niitä läpi kahlatessaan valaistumisen.
”Demojen joukossa oli noin kahdeksan kappaleen putki nopeita, iskeviä ja energisiä biisejä. Tajusin, että juuri sellaista me nyt tarvitsemme.”