Dave Mustaine paljastaa, kuinka paljon kiertäminen kustantaa Megadethille päivässä – kyse ei mistään ihan pikkusummista

6.6.2023 21:30

Megadeth-kippari Dave Mustaine kommentoi pandemia-ajan jälkeisen rundaamisen realiteetteja hiljattaisessa The Jeremy White Show’n haastattelussa. Rundaamisen kustannukset ovat nousseet yleisen hintojen nousun myötä, ja kohonneet kulut tuntuvat myös lipunostajien lompakoissa.

Mustainelta kysyttiinkin, kuinka paljon kalliimpaa kiertäminen on nykyisin Megadethin kaltaiselle veteraanille.

”Se on melko kallista”, Mustaine sanoo. ”Se taitaa tehdä noin 45 tuhatta dollaria päivässä, ja sekin menee ihan vain olemiseen. Summa saattaa olla jopa 52 tuhatta. Mutta se pätee vain välipäivinä, ei keikkapäivinä. Ne ovat kalliimpia… palkat, hotellihuoneet, vakuutukset — kaikki. Bussit, bussikuskit, rekat, rekkakuskit. Vaikka ja mitä.”

Avenged Sevenfold -laulaja M. Shadows totesi hiljattain yhtyeen kiertueen maksavan nykyisin kaksi miljoonaa dollaria enemmän kuin ennen pandemiaa. Mustaine pitää summaa suurena, mutta huomauttaa, että Megadeth ei tarvitse montaa bussia karavaaninsa kuljettamiseen.

”Se saattaa johtua siitä että hänen bändinsä käyttää enemmän busseja”, Mustaine kommentoi. ”Esimerkiksi meillä on vain kaksi. Olen varma että heillä on enemmän. Ja luulenpa, että koska he ovat niin menestyksekkäitä — enkä nyt väitä mitään varmaksi — mutta saattaa olla tiettyjä ihmisiä jotka haluavat heidän käyttävän yhtiötään, sillä bändi olisi bussifirmalle hyvää mainosta. Jos minulla olisi uudenkarhea bussi ja havittelisin suosiota, Avengedin kaltainen bändi olisi mainio valinta yhtiön promotoimiseen. Joten mitä tulee kahden miltsin laskuttamiseen, voi veikkoset, heillä täytyy olla joko monta bussia tai hän puhuu hyvin pitkästä keikkarupeamasta. Bussit maksavat tyypillisesti viidestä kymmeneen tuhatta dollaria viikossa. Se sisältää polttoaineen, kuskin ja tämän majoituksen.”

Megadeth soittaa kesällä kaksi keikkaa Suomessa. Yhtye esiintyy Qstockissa 28.7 ja Kuopiorockissa 29.7.

Lisää luettavaa