Dingon ja Miljoonasateen löytänyt tuottaja Timo Lindström on kuollut

Suru-uutisen ovat vahvistaneet Pekka Ruuska ja Ilkka "Ile" Vainio.

Tuottaja ja muusikko Timo Lindström on kuollut. Suru-uutisen ovat sosiaalisessa mediassa vahvistaneet muusikko-tuottaja Pekka Ruuska sekä sanoittaja, laulaja ja tuottaja Ilkka ”Ile” Vainio.

Vuonna 1948 syntynyt Lindström aloitti soittamisen sähköurkujen parista, mutta siirtyi pian bassoon, jota soitti 1960-luvulla The Islandersissa Kirkan ja Dannyn taustalla. 1970-luvun puolivälissä Lindström aloitti äänilevytuottajana PSO-levy-yhtiössä, jossa hänen ensimmäiset yhteistyökumppaninsa olivat Matti Esko ja Paula Koivuniemi.

Myöhemmin urallaan hän siirtyi ensin tuottajaksi Finnlevyille ja edelleen Warner Music Finlandiin. Lindströmiä pidetään muun muassa Dingon ja Miljoonasateen löytäjänä ja hän oli myös keskeinen hahmo Finnlevyn Dig It -merkin tuotannoissa. Vuonna 2018 Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Lindström arvioi tuottaneensa urallaan 1300 karaokekappaletta.

”Timppa oli se vanhempi valtiomies, joka otti tulokkaan vastaan lämmöllä ja pienellä kujeella, kun tulin intoa ja ’hyviä ideoita’ täynnä Warnerille syksyllä -94. Hän oli nähnyt suuret menestykset, Miljoonasateet, Dingot, Hallikaiset ja Voutilaiset – ja toisaalta alan raadollisuuden ja kovan pudotuspelin. Timppa toi keltanokalle perspektiiviä. Kaiken keskellä Timpalla säilyi aina palava innostus siihen taianomaiseen hetkeen, kun laulu löytää kuulijansa. Ja kun tähti syttyy”, Ruuska muisteli Lindströmiä Facebookissa.

Lindström jäi eläkeelle 2010-luvun alussa, mutta oli osa-aikaisena mukana esimerkiksi Warnerin suuressa digitointihankkeessa. Hänelle myönnettiin erikois-Emma elämäntyöstään vuonna 2013.