Soundi 8/25 julkaistaan 19. syyskuuta! Lehdessä on mukana jälleen monenlaista hauskaa & jännää, kuten Battle Beastin Noora Louhimo, joka kertaa musiikkiuraansa ja elämäntarinaansa pitkässä haastattelussa Timo Isoaholle. Alapuolelta voi lukea pätkän haastattelusta, ja tästä osuudesta selviää, ettei Louhimon pesti Battle Beastin keulakuvana lähtenyt käyntiin riemusaatossa. Meno oli raakaa, kun Louhimon piti näyttää eurooppalaiselle metalliyleisölle, että orkesterin uusi laulaja osaa hommansa. Lue koko juttu lehdestä!
Et ollut laulanut heavy metal -bändissä koskaan aiemmin. Kuinka paljon sinua hirvitti?
– Hirvittihän se, mutta onneksi olin sentään kuunnellut heviä – kiitos veljeni, taas kerran. Hänen ansiostaan olin tutustunut jo vuosia aiemmin Iron Maideniin, Dioon, Judas Priestiin ja muihin koviin bändeihin. Olin myös esittänyt jameissa esimerkiksi Led Zeppelinin ja AC/DC:n biisejä. Mutta mikä tärkeintä, rakastan haasteita – varsinkin sellaisia, jotka tuntuvat mahdottomilta… Aloitin siis hullun treenaamisen, niin omin päin kuin Battle Beastin kanssa. Ja tosiaan, noin kuukauden päästä lensimme Varsovaan ensimmäiselle eurokeikalle!
– Battle Beastin tiedustelu tuli erittäin osuvalla hetkellä. Olin nimittäin miettinyt hyvän aikaa, uskaltaisinko pistää kaikki panokset musahommaan. Olin duunissa Hesburgerilla, mutta se sai nyt jäädä. Minulla on myös sellainen tapa, että ikään kuin huijaan itseäni: saatan sanoa valintatilanteessa itselleni, että ei mitään paniikkia, voin aina palata entisiin hommiin, jos suunnitelmat ja unelmat kaatuvat. Mutta en ole koskaan palannut – en Heseen enkä muuallekaan.
Miten heavy metal -yleisö otti sinut vastaan?
– Muistan sen liiankin hyvin, sillä kyyti oli paikoin aika kylmää. Kun hyppäsin hevin valtamereen, hait meinasivat syödä minut elävältä. Ei todellakaan tullut fiilis, että minut otetaan vastaan avosylin. Tietty osa jengistä ei tosiaankaan halunnut nähdä minua Battle Beastin keulalla, ja palaute oli raakaa. Se tuntui ihan kauhealta – aluksi. Olisin ihan hyvin voinut murskautua kommenttien alle, vetäytyä kuoreen ja kadota kuvioista. Mutta kävikin niin, että jätin kommentit omaan arvoonsa.
– Samalla tulitikku roihahti ja vanha nahkani paloi pois. Tiesin olevani kutsumukseni tiellä, ja päätin näyttää kaikille, mistä minut on tehty. Silloin tuli oikeasti niin voimakas näyttämisenhalu, että muutin käytännössä koko elämäni. Aloin urheilla ja treenata kahta kauheammin, lähdin myrkyllisestä ihmissuhteesta ja niin edelleen. Ja hemmetti sentään, pikkuhiljaa mielipiteiden sävy muuttui. Alkoi tulla enenevässä määrin viestejä, että ”ensin inhosin sinua, mutta oletkin mahtava”.
Jos unohdetaan tyly palaute, millainen kokemus ensimmäinen pitkä rundisi oli?
– Ihan mieletön. Ei ollut varmaa, jäänkö bändiin kiertueen jälkeen, joten otin ilon irti… kaikesta. Bailattiin joka päivä, mutta onneksi ääneni kesti – ainakin suhteellisen hyvin. Toisaalta jo tämän rundin aikana aloin fiilistellä nollatoleranssia ja sitä, että keikkojen tekeminen sataprosenttisessa ruumiin ja sielun kunnossa on ykkösjuttuni.
– Kun sitten jäin Battle Beastiin, painin juhlimisasian kanssa muutaman kiertueen ajan. Olisin halunnut rellestää ja valvoa muiden mukana, mutta laulajalle se olisi ollut tuhoisaa. Onneksi nämä ajatukset menettivät merkityksensä, kun aloin miettiä toden teolla, mikä on kaikkein tärkeintä. No, laulaminen ja esiintyminen. Kun teen hommani skarpisti, se tuo minulle euforian. Toisin sanoen bileeni ovat lavalla, ja kun keikka on ohi, aletaan suunnitella nukkumista.
– Vuodesta 2014 asti olin karkeasti ottaen joka toinen vuosi kuivin suin – siis ne vuodet, kun teimme Battle Beast -kiertueita. Kun rundeja ei ollut esimerkiksi sävellys- ja levytysprosessien takia, en ollut ihan niin tarkkana.