Vuonna 2024 perustettu helsinkiläis-turkulainen A. Reikko ja Kaupungin ääni, jonka musiikissa vuosituhannen taitteen vaihtoehtorock kohtaa 60- ja 70- lukujen lauluntekijäperinteen ja jonka jäsenten historiasta löytyy muun muassa Koria Kitten Riot, Salaliitto, Big Wave Riders, Iisa, Klasu, Wojciech ja Sam Shingler, julkaisee perjantaina 19.9. debyyttalbuminsa Hulluus, rakkaus ja maailmanloppu. Albumilta löytyy muun muassa Radio Suomen Levylautakunnan voittoon yltänyt single Hulluus.
Soundilla on ilo tarjota pitkäsoitto kuunneltavaksi ennakkoon jo nyt. Lisäksi kappaleiden kirjoittaja Antti Reikko avaa meille biisi biisiltä, mistä laulut kertovat ja ovat saaneet innoituksensa. Kuuntele levy ja lue tarinat biisien takaa tuosta alempaa.
Levyjulkkareita juhlistetaan Helsingin Linna Barissa lauantaina 20.9. kello 21 alkaen. Syksyllä Reikkoa ja Kaupungin ääniä kuulee myös 4.10. Tampereen O’Connell’sissa sekä 10.10. Turun Bar Kukassa. Yhtyeen kuulumisia voi seuraa myös Instagramissa sekä Facebookissa.
Sydänmaa
Isoisäni oli Eurajoen Sydänmaan aseman ratamestari. Mummola oli sen vuoksi jumalaisen kaunis, 1800-luvun lopun puinen asemarakennus, jonka valtava veranta toi mieleen neworleansilaisen kartanon. Asemalla elettiin toisessa ajassa: ei juoksevaa vettä, ei sisävessaa, mummu heräsi aamuviideltä lypsämään lehmän käsin. Kirkkaimmassa muistossani aseman pihalta pappa pitää käsissään paksua puunoksaa, joka taipuu yhtäkkiä itsestään keskeltä täydelliseen suoraan kulmaan maata kohti. Papan mukaan siinä kulki maanalainen vesisuoni. Sydänmaan asema purettiin 1990-luvulla – uusien EU-säädösten mukaan mummola oli metrin verran liian lähellä raiteita, joilla ei enää juurikaan edes junia kulkenut.
Pennit
Nykyään pärjään taloudellisesti jo kohtuullisesti, mutta joitakin vuosia sitten se ei vielä ollut todellakaan itsestäänselvää – ja kulttuurialan freelancerilla tulot vaihtelevat paljon edelleenkin. Suhteeni rahaan on muodostunut ehkä sen vuoksi sellaiseksi, että en oikein osaa säästää. Tuntuu, että jos rahaa on, pitää nopeasti esim. ostaa soittimia, koska vähän ajan päästä ei ehkä enää pysty. En pidä rahaa kovinkaan korkeassa arvossa, ja suhtaudun (mielestäni terveellä) epäluulolla ihmisiin, jotka pitävät.
Tyttö nousee tanssimaan
Leikkaan päivätyökseni elokuvia ja TV-sarjoja. Musiikki on minulle maaginen ja pyhä taidemuoto, elokuva arkipäiväisempää ja muotonsa vuoksi väistämättä teknisemmin rakennettua. Lauluntekijänä olen sitä tyyppiä, jolle biisit tipahtavat henkiolennolta universumin syvyyksistä – ja mitä vähemmän niitä muokkaa, sitä parempi. Elokuvan alku–keskikohta–loppu-tarinarakenne ei usein oikein toimi ainakaan omissa lyriikoissani. Ne muistuttavat pikemminkin yksittäisiä kohtauksia.
Ofelia
Biisin tekstistä tulee minusta paras silloin, kun musiikin antaa sanella mahdollisimman vapaasti, mitä siinä lauletaan. Käytännössä se tarkoittaa, että mumisen demoihin siansaksaa miettimättä sen enempää, ja pyrin varsinaista tekstiä kirjoittaessani säilyttämään mahdollisimman paljon päähän pälkähtäneitä sanoja – jopa yksittäisiä tavuja. Minulle sanoituksen tärkein tehtävä on olla musikaalinen ja riittävän mystinen, suurin osa energiastani menee tekstitysvaiheessa siihen, että pyrin häivyttämään lyriikoista arkirealismia.
Oi Anhedonia!
Musa- ja leffahommista tiedän, että omia (toki vaatimattomia) saavutuksia ei oikein osaa arvostaa kovin pitkään. Saavutetusta tavoitteesta muodostuu uusi normaali, eikä se ole kauaa tarpeeksi – elämää ei ilmeisesti saa pelattua läpi. Maapallon kannalta ankeaa on, että sama inhimillinen mekanismi taitaa määrittää myös valta-asemiin kivunneiden toimintaa.
Hulluus
Olen kotoisin maalta, mutta asunut jo yli 15 vuotta kilometrin säteellä Helsingin Kallion Karhupuistosta, nykyisin sen laidalla. Vuonna 1911 rakennettu kotitaloni on kesähelteellä tuskaisen kuuma. Öisin ikkunoita on pakko yrittää pitää auki mikäli haluaa nukkua. Peukkujengiä puistossa ei onneksi liiemmin pyöri; lähinnä penkeillä istuskelee ihan perinteisiä dokuja. Kuulin kerran kun puiston kovaäänisin vakkari kertoi toiselle, ettei asu lähimaillakaan, vaan matkustaa joka aamu Viikistä Karhupuistoon huutamaan.
Kansakunta kulkee unissaan
Joskus demotus-dadan joukkoon eksyy niin kiinnostava lause, että koko muu biisi on pakko rakentaa sen ympärille. ”Länsi-Suomen pikkukaupungeissa JVG soi Blaupunkteissa” liitti itsensä tähän heti alusta alkaen. Olen kotoisin Porin läheltä Kiikoisista, enkä oikein osaa kuvitella ankeampaa mielenmaisemaa. Usein itseäni kiinnostavimpiin juttuihin liittyy myös joku vähän hölmö puoli, joka huvittaa – siitä tietää että niihin kannattaa tarttua.
Gloria
Suomalaista indiemusaa vaivaa usein liiallinen ironia, tai joku huumorikulma jolla kenties peitellään sitä että oma tekeminen vähän hävettää. Erityisesti tämän biisin kohdalla halusin yrittää sanoa elämästä ja maailmasta vilpittömästi sydän auki jotain, jonka takana voin seistä – vaikka se jälkikäteen tuntuisikin kirkasotsaiselta ja nololta.
Maailma palaa
Olen tehnyt vuosien varrella kummallisen paljon biisejä, joiden aiheena on maailmanloppu. Tälläkään levyllä tämä ei edes ole ainoa – jotenkin se vain on yksi (ehkä kolmesta) vakkariaiheestani. Näinä aikoina asiasta kirjoittaminen tuntuu helposti tarpeettomalta naamaan hieromiselta, mutta täällä siitä näemmä kuitenkin vaan hoilataan.