Näin on ensimmäinen UMK-finalistikappale julki. Sen esittää Emmalotta Kanth eli Etta, joka on hallitsee sekä laulamisen että räppihommat. Kisabiisin nimi on Million Dollar Smile, katso siihen tehty video alempaa.
Etta on kuluttanut musiikkia pienen ikänsä ja laulanut kymmenvuotiaasta asti. Muusikko ampaisi Suomen artistikentälle rytinällä, kun Etta tehtaili ensimmäisen viraalivideonsa veljensä yksiössä Viikissä. Vilikasper-veli teki biitin, Etta itse kirjoitti sanat ja sisarukset latasivat koko komeuden Facebookiin. Video lähti rivakasti liikkeelle, ja pian isot levy-yhtiöt ottivat yhteyttä.
“Se oli ihan sekopäistä. Yhtäkkiä kaikki natsas. Mutta samaan aikaan kommenttikentät oli täyttä myrkkyä. Se oli kylmä suihku”, Etta kertoo tiedotteessa.
Debyyttisingle Ballerina julkaistiin vuonna 2018, ja seuraavana vuonna seurasivat ep:t 10 ja 10+. Etan ensimmäinen albumi Tyttö julkaistiin vuonna 2021, ja seuraava pitkäsoitto Tykkäät kummiski tuli kuultavaksi vuotta myöhemmin. Kakkoslevyllään Etta teki suomiräpin historiaa olemalla ensimmäinen nainen, jonka albumi nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Vuonna 2023 tuli julki runsaasti radiosoittoa saanut Demoneista ystävii, ja kolmoslevy Tähtisumua seurasi ilmestyi seuraavana vuonna.
“Demoneista ystävii oli eka biisi, jossa uskalsin olla ihan paljaana. Sen jälkeen tajusin, että mitä henkilökohtaisemman kappaleen kirjoitan, sitä universaalimpi siitä tulee.”
Vuonna 2024 Etta päätyi lämmittelijäksi PMMP:n areenakiertueelle. “Kun kuulin, että Paula ja Mira haluaa juuri minut mukaan kiertueelle, oli se niin iso kunnia, et meinas sydän haljeta.”
Kymmenvuotiaana Etta sairastui Alopecia universalikseen. Kyseessä on autoimmuunisairaus, jonka johdosta muun muassa hiukset, kulmakarvat ja ripset lähtevät. Se oli pikkulapselle kova paikka.
“Joka aamu peilistä katsoi takaisin joku vieras. Se oli pelottavaa. Mun lapsuus loppui siinä hetkessä aikuiseksi olemisen pakosta”, Etta toteaa ja jatkaa:
“Lapset voivat olla tosi julmia. Joskus tuntui siltä, ettei kukaan nähnyt mua ihmisenä, vaan ainoastaan mun ulkonäön kautta.”
Kun hiukset lähtivät, Etta menetti lapsen silmissä paljon enemmän kuin osasi pukea sanoiksi. Hiusten mukana katosi suojakuori sekä mahdollisuus olla osa ryhmää ja sulautua joukkoon. Artisti oppi pärjäämään yksin.
“Mun toinen kruunu vietiin, mutta se loi sen sisun, joka on kantanut mut tähän päivään asti. Se on se mun oikea kruunu. Se on mun Million dollar smile.”
Etta ei ole koskaan halunnut hakea UMK:hon väkisin., vaan biisin piti olla juuri sopiva. Kesällä 2025 päästiin sitten asiaan, kun Etta oli tekemässä biisiä Kaisa Korhosen, Iiro Paakkarin ja Arttu Istalan kanssa. Teemaksi nousivat lapsuuden vaikeudet, sisäinen lapsi sekä äidin rohkaisevat lauseet.
“Million dollar smile. Se on se hymy, jonka äiti opetti. Se voima, joka ei kaadu vaikka elämä koittaa kuinka kaataa.”
Kappaleen musiikkivideossa noustaan lapsuuden varjoista jättistadionin valokeilaan.
“Tää on ollut pitkä prosessi. Mä haluun antaa mun 10-vuotiaalle itselle sen hetken, jonka hän ansaitsee.”
