Ismo Alanko julkaisee ensi vuonna uuden albumin, ja nyt levyltä saatiin kuultavaksi ensimmäinen single. Loppuaikana on Alangon hedonismitrilogian kolmas osa Kulkurin iltakalja- (1980) ja Taiteilijaelämää (1995) -kappaleiden jälkeen. Yhdessä nämä laulut muodostavat elämänmittaisen tarinan, tiedote kertoo.
”Trilogian kertojahahmo unelmoi alkuaikana boheemista romantiikasta ja lauloi, että hänen ainoa kahleensa on Kulkurin iltakalja. Väliaikana hän toteutti unelmaansa viettäen täyttä Taiteilijaelämää. Nyt tuo surullisen hahmon ritari on astunut loppuajan kynnykselle ja kurkistelee sisään epäuskoisena”, Alanko kertoo.
Alanko on työstänyt tulevan levynsä Riku Mattilan kanssa kuluneen vuoden aikana. Levyn julkaisee Fullsteam Records.
”Tällä biisillä, kuten myös koko tulevalla albumilla soittaa jo kolmetoista vuotta kanssani musisoinut El Mosquito -yhtye. Hyvin treenannut bändi on äänitettty livenä studiossa kokonaisina ottoina ilman klikkiä. Tässä ajassa poikkeava musiikin tallennustapa tuo biisiin ja tulevalle levylle villiä elävyyttä ja elämänmakuista rosoa”, Alanko selvittää.