Ensinäyttö: Voltonen esittää laulun tuhoon tuomitusta suhteesta ja irti päästämisen vaikeudesta

16.3.2022 10:40

Soundin verkkosivuilla tulee nyt ensinäyttöön kappaleen verran kaunista kotimaista popmusiikkia. Asialla on kuopiolaisyhtye nimeltä Voltonen, jonka neljäs single Kierrellään tulee virallisesti julki 18. maaliskuuta, mutta Soundin lukijat voivat tarkastaa biisin jo pari päivää aikaisemmin. Kuuntele ylempää!

Kierrellään on akustisen kitaran ja jousisoitinten ryydittämä rakkauslaulu, jossa käydään läpi yhden parisuhteen loppua – tai kenties lopun alkua. ”Laulu kertoo tuhoon tuomituista suhteesta, rakkauden järjenvastaisuudesta, irti päästämisen vaikeudesta, puhumattomuudesta ja asioiden ’kiertelystä'”, yhtye itse kertoo.

Haikea biisi on tyyliltään irtiotto Voltosen perussapluunasta, sillä muuten orkesterin ulosanti kulkee lähempänä iskelmärockia. Voltosen jäsenistössä vaikuttavat Jonas Ursin, Sampsa Väätäinen, Juha Kivistö ja Lassi Kauppinen, ja näiden lisäksi uudella kappaleella vierailevat sellisti Juho Kanervo ja viulisti Henna Korhonen. Voltosen Facebook-kanava löytyy täältä ja Instagram-sivu täältä.