Faith No Moren edellisestä kiertueesta on ehtinyt vierähtää jo miltei kymmenen vuotta. Mike Patton palasi tuolloisiin tunnelmiin Consequencen Kyle Meredith With… -podcastissa.
Aihe nousi esiin kun haastattelija Meredith kysyi, liittyikö rundin päätökseen tunnetta ”ympyrän sulkeutumisesta”.
”En ajatellut niin silloin, mutta kyllä varmaan”, Patton vastasi. ”Luulen, että kaikki tavallaan tunsivat sen, siitä ei vain puhuttu ääneen.”
”Se on hassu juttu: kun on ollut bändissä jonkin aikaa, sitä aina ajattelee jossain mielensä sopukoissa, että ’ehkäpä se oli tässä.’ Se tunne ei haittaa minua”, Patton lisää. ”En näe sitä surullisena juttuna. Minusta se kertoo vain läsnäolosta ja asioiden arvostamisesta silloin kun ne tapahtuvat.”
Faith No Moren oli tarkoitus palata keikkalavoille vuonna 2021, mutta kiertue peruttiin Pattonin mielenterveysongelmien takia.
Vaikka Faith No Moren taru olisikin loppu, Patton ei suinkaan ole jäänyt toimettomaksi. Monessa mukana oleva laulaja suuntaa seuraavaksi Tomahawkin ensimmäiselle kiertueelle 13 vuoteen. Yhtye rundaa tulevana tulevana The Melvinsin kanssa ainakin Pohjois-Amerikassa.