Festarikesään valmistautuva Kaija Koo julkaisi varsin suorasukaisen singlen – kuuntele Räsypokka

9.5.2025 14:34

Kaija Koo pysyttelee ensi kesän tiiviisti liikekannalla. Laulaja esiintyy läpi suven festareilla ympäri Suomen: ensimmäinen keikka nähdään Kaarinan Saaristo-festivaalilla 7. kesäkuuta, ja viimeinen konsertti hoidetaan Waltikan Venetsialaisissa Valkeakoskella 29. elokuuta. Siihen väliin sitten mahtuu yhdeksän esiintymistä siellä sun täällä.

Urakkaan valmistaudutaan uuden singlebiisin avulla. Kaija Koo julkaisi tänään kappaleen nimeltä Räsypokka, ja varsin konstailematonta tekstiähän siinä on aikuisten ihmisten suhdekiemuroista. Artisti itse kertoo biisistä tiedotteessa näin:

Uusi kappaleeni syntyi monen onnekkaan sattuman kautta törmättyäni Provinssirockin stagen takana lauluntekijä Vilma Alinaan. Räsypokka-teema oli pyörinyt mielessäni jonkin aikaa, ja intouduimme keskellä musamekkalaa keskustelemaan, mitä aiheesta irtoaisi. No, meni tovi ja biisihän siitä syntyi. On mielekästä kehittää itseään taiteilijana ja tulkitsijana ja todeta, että se on aina mahdollista vuosikerrasta toiseen. Räsypokka saa energiat ihan uudelle tasolle. Rakastan musiikin tekemistä, rakastan livekeikkoja ja rakastan elämää juuri sellaisena kuin se on. Tunnustan – hitto oon tätä kaivannut.

Kaija Koon edellinen albumi Taipumaton julkaistiin vuonna 2021. Laulajasta on tekeillä elämäkertaelokuva, jonka ohjaajaksi on pestattu Selva Vilhunen (Tyttö nimeltä varpu, Hölmö nuori sydän, Neljä pientä aikuista).

YouTube video