Freeze ’em All – Metallican Etelämantereen-keikka katsottavissa

24.12.2013 00:03

Kaipaatko lunta jouluusi? Entä heviä? Tuota jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta näkyy ja kyseistä musiikkilajia kuuluu Metallican taannoisen Etelämantereen-keikan videotaltioinnissa.

Kalifornialaisyhtye matkusti joulukuun alussa Etelämantereella sijaitsevaan tutkimuskeskukseen ja soitti siellä konsertin suurehkon virvoitusjuomatahon järjestämän kilpailun voittaneiden ihmisten edessä. Kilpailuun ei voinut osallistua muualla kuin Argentiinassa, Kolumbiassa, Chilessä, Costa Ricassa ja Meksikossa.

Metallican keikka oli niin sanottu kuulokekeikka. Bändi soitti ilman normaalia äänentoistolaitteistoa ja musiikki kuului suoraan yleisölle jaettuihin korvakuulokkeisiin.

Toukokuun lopulla Helsingin Hietaniemen uimarannalla (toivottavasti hieman eri lämpötilassa) esiintyvät hevikonkarit soittivat Etelämantereella kymmenen biisin setin, joka koostui seuraavista kappaleista:

Creeping Death
For Whom the Bell Tolls
Sad But True
Welcome Home (Sanitarium)
Master of Puppets
One
Blackened
Nothing Else Matters
Enter Sandman
Seek & Destroy

Katso Metallican Freeze ’em All -nimellä kulkeva keikkataltiointi alla.

YouTube video