Guns N’ Rosesin esikoispitkäsoitto Appetite for Destruction (1987) on vuosien saatossa noussut rockin klassikkoteosten pantheoniin ja sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana rockbändin debyyttilevynä. Monille se edustaa myös siltaa kasarin tukkametallin ja 90-luvun grungen ja vaihtoehtorockin välillä.
Mutta tuoreen Guns N’ Roses at 40 -historiikkikirjan kirjoittanut pitkän linjan rocktoimittaja Martin Popoff ei kuitenkaan näe levyssä ja bändissä mitään yhteyttä grungeen ja vaikka Appetite klassikko onkin, on se hänestä nostettu ehkä turhankin korkealle jalustalle.
”Mielestäni ihmiset yliromantisoivat levyä. Ei siinä ainakaan ole hitustakaan grungea: mielestäni se on vain todella laadukas silta kaikkien niiden asioiden välillä, mitä Aerosmithissä ja tukkahevissä rakastetaan. Siinä se”, Popoff toteaa tuoreessa Booked on Rockin haastattelussa.
”Grunge on luomisessa seuraava, todella vaikuttava taso, joka tapahtuu tukkahevin yläpuolella. Ja mielestäni Appetite kuuluu tukkametalliin. Mielestäni se ei ole erityisen luova albumi, vain todella laadukasta, konservatiivista ja kovaa rock ’n’ rollia. Biisit ovat todella hyviä, mutta se ei ole mitenkään hullun luovaa – toisin kuin grunge.”
”Grungea täytyy kehua siitä mielettömästä artistisesta taidosta tehdä sellaisia biisejä kuin Soundgarden teki, siitä hybridisoundista jonka Alice in Chains kehitti tai siitä hulluudesta, jota Nirvana, Tad ja Melvins edustivat. Ja Nirvanan kohdalla tietysti myös biisinkirjoittamisesta. Mielestäni [Appetite] vain toi tukkametalliin taas rosoa muutamaksi vuodeksi.”
