Vuonna 2018 nähtiin sellainen tapahtuma, että Robbie Williams tulkitsi Angels-hittinsä yhdessä Taylor Swiftin kanssa. Duetto esitettiin Swiftin Lontoon-keikan yhteydessä, kun Reputation-albumin myötä järjestetty kiertue vei jenkkitähden Wembley Stadiumin lavalle. Williamsin mukaan kaksikko ei kuitenkaan ollut kovin läheisiä keskenään – itse asiassa Williams uskoo, ettei Swift tiennyt hänestä yhtään mitään ennen keikkaa.
”On kiinnostavaa, että uskon Taylorin tunteneen jonkinlaisen Robbie Williamsin käsitteen jo ennalta, mutta en usko hänen oikeasti tienneen minusta mitään”, Williams sanoo SiriusXM:n haastattelussa.
”Hän seurusteli tuolloin jonkun brittiläisen kaverin kanssa, ja ehkä tämä tyyppi sanoi, että ehkä sinun kannattaisi hommata Robbie Williams paikalle. Jotenkin sillä tavalla uskon siinä käyneen.”
Duetto sai kuitenkin sen verran hyvän vastaanoton, että Swift totesi tehneensä oikean siirron vierailijavalinnassa.
”Kun nousin sitten lavalle ja yleisö repesi, hänen kasvoilleen levisi sellainen ’häh?’-ilme. Minä olin että joo, meikäläinen on pomo näissä hommissa täällä”, Williams muistelee.
Tuosta keikasta voi katsoa tallenteen esimerkiksi täältä. Hienolta kuulosti tämä spektaakkeli joka tapauksessa!