Hei muusikko, haluatko päästä tekemään vaikutuksen musiikkialan ammattilaisiin? Lost in Music aloitti artistihaun

14.2.2025 14:15

Mikäli satut soittamaan bändissä ja haluat päästä näyttämään kyntesi Suomen musiikkialan vaikuttajille, nyt olisi huomionarvoinen tarjous vireillä. Tampereella 25.–27. syyskuuta järjestettävä Lost in Music -showcase-festivaali on aloittanut haun, jossa etsitään artisteja ja yhtyeitä soittamaan sekä festariyleisölle että Music x Media -tapahtuman myötä kaupunkiin saapuville musiikkiammattilaisille.

Lost in Music painottaa artistien ajankohtaisuutta ja haluaa tukea nousevia, itsenäisesti toimivia artisteja löytämään uutta yleisöä ja tietään alan toimijoiden luokse. Tänä vuonna painotetaan kansainvälistymistä ja kotimaisen musiikin moniäänisyyden ilmentymistä. ”Toivomme, että jo hakuvaiheessa tuotaisiin esille artistien tulevan vuoden suunnitelmia ja myös niitä villejäkin pidemmän näkymän ura-ajatuksia”, hakutiedotteessa kerrotaan.

Lost In Musicin lopulliset artistivalinnat tekee tapahtuman taiteellinen johtaja Lotta Savolainen, jolla on apunaan sellaiset musiikkialan työläiset kuin Ella Ossi (toimittaja Ylex), Catharina Herlin (toimittaja, free), Niklas Aaltio (promoottori, G Livelab), Miia Laine (toimittaja, tuottaja & dj) ja Niko Kangas (vientipäälikkö, Music Finland). Haku on auki 10. maaliskuuta asti.

Lisätietoja aiheesta löytyy täältä. Musiikkiyhtiöiden toimijoille ja itsenäisille artisteille on omat hakulomakkeensa. Onnea matkaan kaikille kiinnostuneille!